Helsingin Jalkapalloklubi - Virallinen websivusto
HJK Uutiset - Akatemia

Klubi 04 voitokkaana kauden ensimmäisessä harjoituspelissä

HJK UUTISET - Akatemia - 22.01.2012 14:15:12
HJK uutiskuva
Uudistunut Klubi 04 voitti EIF:n 4-2 tasaisessa kamppailussa
Klubi 04 pelasi kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa Talin jalkapallohallissa. Vastustajajoukkueena oli myös tulevalla kaudella Klubi 04:n kanssa samassa lohkossa pelaava Ekenäs IF. Klubi 04 voitti ottelun 4-2. Kamppailun sankariksi nousi Klubi 04:n Emerik Grönroos joka maalasi kahdesti ja antoi yhden maalisyötön.

Ottelu alkoi hyvin tasaisissa merkeissä. Molemmat joukkueet pystyivät luomaan loistavia maalitilanteita avausjakson aikana.

Ottelun avausmaali nähtiin reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen. Klubi 04 sai pallon haltuun keskialueella. Henri Lassila harhautti EIF-pelaajan ja syötti Matias Pyysalolle, joka jatkoi pallon puolustuslinjassa roikkuneelle Aleksi Pahkasalolle. Pahkasalo irtaantui puolustajista ja iski pallon vasempaan takareunaan.

EIF vastasi kymmenen minuuttia myöhemmin. EIF pääsi nopeaan vastaiskuun Robert Linqvistin kuljettaessa palloa kohti maalia. Ohitettavana oli ainoastaan maalivahti Toni Korkiakunnas ja EIF-hyökkääjä viimeisteli pallon varmuudella maalin oikeaan reunaan.

Toinen puoliaika alkoi ryminällä Klubi 04:n tehtyä kaksi vaihtoa puoliajalla. Aleksi Pahkasalo toi pallon EIF:n puolustuskolmannekselle ja levitti rangaistusalueen tuntumaan Nnaemeka Anyamelelle. Anyamele syötti pallon Emerik Grönroosille etutolpalle, josta Grönroos kääntyi ympäri ja ampui pallon maaliin.

EIF:n tasoitus tuli ottelun viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Vierailijoiden Simon Eklund upotti pallon verkkoon komealla kaukolaukauksella.

Klubi 04 meni kuitenkin aivan ottelun loppuhetkillä ohi. Nnaemeke Anyamele kaadettiin rangaistusalueella ja Klubille annettiin rangaistuspotku. Emerik Grönroos viimeisteli maalin pilkulta.

Kotijoukkue ehti vielä maalintekoon ennen loppuvihellystä. Emerik Grönroos syötti komean läpisyötön Anyamelelle, joka juoksi nopeudellaan ohi EIF-puolustajan. Anyamele tavoitti pallon 16-alueella ja sijoitti pallon oikealla, ohi maalivahdin.

Klubi 04 - EIF 4-2 (1-1)


1-0 Aleksi Pahkasalo 12'
1-1 Robert Linqvist 23'
2-1 Emerik Grönroos 42'
2-2 Simon Eklund 73'
3-2 Emerik Grönroos (rp.) 77'
4-2 Nnaemeka Anyamele 80+1'

Klubi 04:n avauskokoonpano:

Toni Korkiakoski, Markus Malinen, Felipe Aspegren, Kaarlo Kervinen, Kosta Manev, Nnaemeka Anyamele, Arttu Järvinen, Emerik Grönroos, Henri Lassila, Matias Pyysalo, Aleksi Pahkasalo.

Vaihtopelaajat:

Hannes Tiittanen, Aleksi Antikainen, Pauli Loukola, Lassi Puro, Kevin Ingoli, Jussi Ikonen, Johannes Teittinen.

Vaihdot:

40' Kevin Ingoli -> Kosta Manev  
40' Aleksi Antikainen -> Markus Malinen  
56' Pauli Loukola -> Kaarlo Kervinen
64' Lassi Puro -> Matias Pyysalo
77' Johannes Teittinen -> Henri Lassila