Matti Klinga sopimukseen HJK:n kanssa

FC Lahdessa päättyneellä Veikkausliigakaudella pelannut keskikenttäpelaaja Matti Klinga siirtyy Klubiin. Klingan ja HJK:n välinen sopimus kattaa kaudet 2015-2016.

Klinga pelasi päättyneellä kaudella 23 ottelua, joissa syntyi kolme maalia ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Urallaan Klinga, 19, on pelannut nuoresta iästään huolimatta jo 71 Veikkausliigaottelua.

Koko aikuisuransa FC Lahden riveissä pelannut 173 senttinen Klinga on tervetullut vahvistus HJK:n keskikentälle. Klinga on osoitti Lahdessa jo debyyttikaudellaan 2012 pystyvänsä pelaamaan isossa roolissa keskikentän keskustassa. Tälläkin kaudella Klinga oli yksi Lahden kantavia voimia, vaikka loppukausi menikin pilalle loukkaantumisen takia.

-Matti on yksi ikäluokkansa nuorista suomalaisista lupauksista ja olemme todella tyytyväisiä saadessamme hänet HJK:n riveihin. Tämä on eittämättä yksi iso askel hänen uralleen ja uskon että tämä sopimus on merkittävä molemmille osapuolille. Matti on nuori ja kehittyväinen pelaaja, joka tuo HJK:n joukkueeseen taitoa, pallovarmuutta ja pelaavuutta. Hän on taitava nykysukupolven jalkapalloilija, joka on todella hyvä pallon kanssa. Meidän peli saa Matin tulon myötä uusia ulottuvuuksia, toteaa HJK:n urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

FC Reippaan kasvatti on edustanut urallaan juniorina myös HIFK:ta ja PK 35:ta, joten Klubi ei suinkaan ole nuoren miehen ensimmäinen seura pääkaupunkiseudulla.