Mari Perasto tyytyväinen alkuvuoteen – ”Hyvä tekemisen meininki”

Perasto siirtyi HJK:n riveihin kesken kauden 2007. Kausi 2015 on 26-vuotiaalle Perastolla jo yhdeksäs Klubissa.

Kaudet 2011 ja 2012 toppari oli sivussa kokonaan loukkaantumisten takia, mutta viimeiset kaksi kautta hän on pysynyt ehjänä ja pelannut taas isoja minuutteja Klubin alakerrassa.

Naisten joukkue aloitti valmistautumisen tulevaan kauteen joulukuussa uuden päävalmentajan Pasi Pihamaan johdolla.

  • Pari kuukautta olemme kohta treenanneet yhdessä ja joukkue alkaa pikku olla hyvin kasassa. Viime kauteen verrattuna ainakin fysiikkapuolta on treenattu nyt enemmän. Se on ollut ainakin itselleni mieluisaa. Mitä kovempaa treenataan talvella, sitä helpompaa kaikki on kesällä – näin ainakin itse ajattelen, Perasto kertoo.

  • Pasi vaikuttaa hyvältä ja reilulta koutsilta, joka myös vaatii pelaajilta paljon. Myös palautetta saa ihan pyytämättäkin, Perasto jatkaa.

Meno naisten joukkueen treeneissä on näyttänyt hyvältä. Perasto vahvistaa asian.

  • Siellä on hyvä tekemisen meininki koko ajan. Jokainen haluaa kovasti näyttää, että mihin pystyy. Kun valmentaja on uusi, lähtevät kaikki samalta viivalta. Se tuo vielä hyvän lisäpanoksen treenikentälle.

Perasto on yksi joukkueen kokeneimmista pelaajista.

  • Joukkue on aika melko nuori, mutta aika hyvässä suhteessa on myös kokeneempia pelaajia. Meidän kokeneempien pitää näyttää kentällä esimerkkiä ja pelata joukkueen eteen. Sitä kautta nuoremmat pelaajat näkevät ja ymmärtävät, että mitä liigatasolla voittaminen vaatii, Perasto painottaa.

”Viime kausi oli pettymys”

HJK sai täksi kaudeksi kovan vahvistuksen maalipuiden väliin, kun 52 A-maaottelun maalivahti Minna Meriluoto liittyi joukkueeseen.

  • Olen tosi iloinen, että saimme maajoukkuetason pelaajan tolppien väliin. Olen varma, että Minna tuo kokemuksellaan lisää varmuutta koko puolustuspään pelaamiseen, Perasto kehuu Meriluotoa.

Viime kaudella HJK jäi Naisten Liigassa alaloppusarjaan. Nyt katseet on käännetty kohti parempaa sijoitusta.

  • Viime kausi oli pettymys. Nyt se on kuitenkin unohdettu ja ajatukset ovat tulevassa kaudessa. Nyt on aika palata voittokantaan. Uskon, että meillä on hyväkuntoinen ja sisuuntunut joukkue, joka ei anna yhtään periksi. Tavoitetta ei ole joukkueen kesken vielä asetettu, mutta eiköhän se yläloppusarja ole ihan minimitavoite, Perasto pohtii.

Lauantaina vastassa MPS

HJK pelasi toissa lauantaina maalittoman tasapelin PKKU:n kanssa vuoden ensimmäisessä harjoituspelissään. Treenipelit jatkuvat lauantaina, kun Klubi kohtaa Talin hallissa MPS:n. Peli alkaa kello 21.00.

  • Edellisessä pelissä emme oikein pystyneet luomaan maalipaikkoja. Nyt sitä pitää parantaa. Meidän täytyy myös liikkua enemmän ja olla koko ajan paremmin pelattavana. Se helpottaa omaa pelaamistamme paljon.

  • Ja kun koko joukkue osallistuu puolustamiseen, saamme varmasti riistoja nopeammin ja sitä kautta pelin paremmin haltuun, Perasto kertoo.