suomi | english

Muurinen joutui luopumaan viiksistään

- 01.11.2008 22:57 -


Antti Muurinen joutui luopumaan rakastamistaan viiksistään HJK:n viedessä Suomen Cupin voiton. "Fana" Palmroosilla on edessä tupakkalakko.

Anttia ei viiksien menetys juuri haitannut, sillä cupin voitto tuntui niin makealta.

- Minun puolestani tämä cupin voitto paransi täysin ne haavat mitä liigasijoituksesta tuli. Meillä on Suomessa sellainen ongelma, että joku ei arvosta cupia yhtä paljon kuin kuuluisi ja pitäisi. Meidän pukukoppiin olisi voinut mennä pelin jälkeen katsomaan mitä se merkitsee meidän pelaajille ja valmentajille, Muurinen toteaa.

Muurinen ei ole löytänyt aiemmin aseita Hongan kaatamiseen, mutta nyt todella isossa pelissä Antti löysi keinot, millä liigassa pelejä hallinnut Honka kaatuu.

- Honka oli sarjaotteluissa saanut kahdesti heti alkuun maalin. Sen jälkeen olemme painostaneet, hallinneet ja saatu tilanteita. Maaleja emme kuitenkaan saaneet aikaan. Tähän otteluun lähdimme sillä mielellä, että mennään sitten avausjakso vaikka maalittomana, muttemme anna Hongalle avausmaalia. Se taktiikka onnistui hyvin, Muurinen iloitsi.

- Toiselle puoliajalle tulimme hyvin kopista ulos ja saimme jonkinlaisen hallinnan ja otteen. Maalin jälkeen Honka alkoi tietenkin pelata upporikasta ja rutiköyhää. Me yritimme tiivistää ja iskeä vastaan. Se oli masentavaa, että tasoitusmaali tuli lopussa, Muurinen myöntää.

HJK ei ole saanut tällä kaudella ainuttakaan rangaistuspotkua. Myös cupin finaalissa HJK:lta jätettiin yksi eritäin selvä rangaistuspotku viheltämättä.

- Toisella puoliajalla Medo kaadettiin selvästi rangaistusalueella. Meille ei vihelletty tällä kaudella yhtäkään rangaistuspotkua. Se tilanne oli mielestäni täysin selvä. Upean vastaiskun päätteeksi Dawda Bah ja Pexi Oravainen kuitenkin varmistivat sen, että ottelu ei mennyt rankkareille, niissä voi kuitenkin käydä miten sattuu, Muurinen iloitsee.
linkitä uutinen Link to Facebook Facebook Link to Twitter Twitter Link to MySpace MySpace Send an email Sähköposti

Viimeisimmät uutiset - HJK Miehet

02.09.2010 Dawda Bah jatkaa HJK:ssa seuraavat kaksi kautta
01.09.2010 HJK TV: HJK - IFK Mariehamn 3-1
31.08.2010 Dema loppukauden HJK:ssa, Ring lainalle Tampere Unitediin
30.08.2010 Ensimmäisen HJK-maalinsa iskenyt Rafinha iloitsi osumastaan ja voitosta
30.08.2010 HJK 3-1 -voittoon – Hieno ilta päättyi Medon jäähyväisiin
30.08.2010 Auta parantamaan HJK:n ottelutapahtumia
30.08.2010 Muista: Liput ennakkoon ja Soneralle ajoissa!
30.08.2010 Lindström varmuudella kokoonpanossa maanantaina – Pukki myös
30.08.2010 Teemu Pukki pelikelpoinen illan ottelussa
29.08.2010 Tule KLUBIIN! Pyri Edariin!
29.08.2010 Pukki: ”HJK oli paras vaihtoehto”
28.08.2010 HJK-IFK maanantaina: Pukki debytoi – Medo jättää jäähyväiset
28.08.2010 HJK saa superlahjakkaan vahvistuksen
28.08.2010 HJK TV: HJK - Besiktas
27.08.2010 Muurinen myönsi Besiktasin paremmuuden
26.08.2010 HJK:lle 0-4 -tappio – Besiktas jatkaa Europa Leaguen lohkovaiheeseen
26.08.2010 Wallén: "Tarvitsemme yleisön tukea"
26.08.2010 Tupa lähes täynnä –Tule ajoissa paikalle, portit aukeavat 18.00!
24.08.2010 Besiktas-faneja odotettavissa ennennäkemätön määrä – lue tästä poikkeusjärjestelyistä
24.08.2010 Sumusalo: ”Uskoa löytyy”
Lippu.fi
R-Kioskilla HJK:n tapahtumanro: 22559
www.kalevatravel.fi
HJK - YouTube
HJK RSS Feed HJK RSS Feed