Pelvas iloinen osumasta
- 23.01.2009 21:28 -

Lahdessa armeijaa parhaillaan käyvä HJK:n 19-vuotias hyökkääjä Akseli Pelvas avasi joukkueensa maalitilin Liigacupissa.
HJK hallitsi ja pyöritteli peliä, MyPalla oli hetkensä, mutta ei onnistunut maalinteossa. Samaa mieltä on myös Akseli Pelvas.
– Oli hienoa päästä pelaamaan kunnon peliä pitkästä aikaa. Meidän oma peli pyöri ihan hyvin, varsinkin ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla lopussa meni vähän sekavaksi. MyPa tulee ihan varmasti olemaan paljon kovemmassa kunnossa keväämmällä, nyt on kuitenkin vasta ihan alkukausi, Pelvas sanoo.
Pelvas pääsi maalipaikkaan pari minuuttia kentälle tulonsa jälkeen, eikä erehtynyt. MyPa puolustuksen sekoillessa Pelvas oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pieni napautus ohi MyPan maalivahdin Mika Johanssonin vapautti kotijoukkueen pelaamista.
– Se tilanne aukesi aika yllättäen ja pienellä onnellakin.
Viime kaudella miesten Kakkosessa yhteensä 24 maalia paukuttaneella Pelvaksella on tuleva kausi jo ajatuksissa.
– Maaliskuun lopussa loppuu armeija, ja siitä sitten kuukausi niin alkaa Veikkausliiga. Onneksi Lahdesta on saanut paljon vapaata eikä harjoittelu ole paljoakaan kärsinyt. Itselläni on selkeä tavoite tulevalle kaudelle saada hiljalleen enemmän peliaikaa ja päästä tekemään maaleja, totta kai.













