HJK kohtaa JJK:n Uusi Lahti Cupin ensimmäisessä ottelussa perjantaina.
- 29.01.2009 13:12 -

Perjantaina alkaa kevään yksi mielenkiintoisimmista harjoitusturnauksista: Uusi Lahti Cup. HJK ottaa ensimmäisessä ottelussaan mittaa Veikkausliigan nousijajoukkue JJK:sta.
Uusi Lahti Cupia pelataan tänä vuonna kahdeksan joukkueen voimin. Mukana ovat kotimaasta HJK:n lisäksi JJK, MyPa, FC Lahti, Viikingit, TamU ja KuPS. Viron liigasta mukana on Viljandi TK Tulevik. Yhtenä turnauksen erikoisuutena on, että kaikki sijoitusottelut pelataan. Näin kaikille joukkueille tulee vähintään kaksi ottelua.
- Kaksi ottelua tulee joka tapauksessa, mutta ehdottomasti lähdemme hakemaan turnauksesta kolmea ottelua, Antti Muurinen sanoo.
HJK:n perjantain vastustaja Jyväskyläläinen JJK on Antti Muuriselle melko tuntematon vastustaja. Muurisen mukaan nousijajoukkue on silti aina vaarallinen.
- Varmasti JJK tulee kovalla asenteella. Tuttuja pelaajia FC Lahden ajoilta on pari: Matti Lähitie ja HJK:n paidassakin nähty Christian Sund. Aliarviointiin ei siis ole varaa.
HJK:n kokoonpanosta ovat varmasti pois ainakin loukkaantuneet Paulus Roiha ja Ville Taulo. Pois jäävät myös A-maajoukkueen mukana Japaniin lähtevät Jukka Raitala ja Jarno Parikka.
Lahden Suurhallin alusta jakaa mielipiteet pelialustana. Muurisen mukaan se ei tuota ongelmia.
- Lahden alusta on kieltämättä aika kova, mutta luulen sen sopivan meille. Muilta osin olosuhteet ovat erinomaiset. Palkintorahat tuovat myös turnauksen ympärille paljon mielenkiintoa
Uusi Lahti Cupin voittajalle on luvassa palkintorahaa 15 000 euroa. Myös hopea- ja pronssijoukkue palkitaan merkittävällä rahasummalla.
HJK - JJK Pe 30.1 klo 15.00 Lahden Suurhallissa.
Mikäli HJK voittaa perjantaina JJK:n, tulee seuraava vastustaja otteluparista TamU – KuPS. Muut otteluparit ovat FC Lahti ja Viikingit sekä MyPa ja Viljandi TK Tulevik. Välierät lauantaina pelataan klo 13.00 ja 15.00. Sunnuntaina finaali pelataan klo 15.00 ja pronssiottelu 13.00.













