Muurinen tyytyväinen työmoraaliin
- 21.02.2009 19:57 -

HJK voitti jo neljännen Liigacup-ottelunsa, kun Haka kaatui vieraissa 0-2. HJK:n päävalmentaja Antti Muurinen oli tyytyväinen suoritukseen vaikka harmitteli maalipaikkojen tuhlailua.
- Ihan tyytäinen täytyy olla. Voittoon, sekä varsinkin nollapeliin, Antti Muurinen summaa.
HJK oli matkassa jälleen nuorella kokoonpanolla. Nosh A Lody ja Juhani Ojala pelasivat täydet minuutit ja Johannes Westö ja Akseli Pelvas puolikkaan. Pelvas onnistui myös maalinteossa. Hienon syötön Aksun maaliin tarjoili Petri Oravainen.
- Olen erittäin iloinen nuorten hyvästä pelistä, mutta myös koko joukkueen pelaamiseen. Meillä pelasi tänään hyvä sekoitus nuorta ja kokeneempaa. Jätkät näyttivät taas erinomaista työmoraalia.
HJK puolusti hyvin ja piti lopulta oman maalinsa koskemattomana. Vastustajan verkkoon pamautettiin kaksi maalia, vaikka Muurisen mukaan paikkoja olisi ollut tehdä enemmänkin.
- Muun muassa Medo oli toisella jaksolla yksin läpi. Myös muitakin paikkoja oli. Kaksi maalia saimme tehtyä, mutta erityisen iloinen olen meidän nollapeliin.
HJK jatkaa Liigacupissa puhtaalla pelillä ja voi hiljalleen alkaa valmistautua jo jatkopeleihin.