suomi | english

Nosh A Lody näkee joukkueessa vahvaa voitontahtoa

- 24.02.2009 22:44 -


HJK:n 19-vuotias toppari on löytänyt hyvän vireen heti alkukaudesta.

Pienestä flunssasta ja kuumeesta viikko sitten kärsinyt toppari Nosh A Lody on äitynyt hyvään pelikuntoon. Nosh pelasi loistavan pelin viimeisimmässä Liigacupin ottelussa Hakaa vastaan Valkeakosken tekonurmella.

- Aika vaikea ilma oli. Peli kuitenkin meni todella hyvin. Juhani Ojalan kanssa pelaaminen keskuspuolustuksessa sujui mainiosti.

Topparin paikka tuli Nosselle tutuksi viime kauden lopulla.

- Pelasin alkukaudesta enemmän keskikentällä Klubi 04:n peleissä. Loppukaudesta topparin tontti tuli tutuksi. Myös Antti Muurinen puhui viime kauden lopulla, että haluaisi kokeilla minua topparina.

Nosh on pitkä ja vahva ilmassa, mutta myös
taitava pelaamaan palloa jaloillaan.

- Nuorempana pelasin enemmän hyökkää-vämpänä keskikenttänä ”kymppipaikalla”. Sitten kun alkoi pituutta tulemaan lisää ja jalat hidastumaan, niin siirryin enemmän puolustuspäähän pelaamaan.

- Keskuspuolustajana on mukava pelata. Peliä näkee laajemmin ja tilanteita hahmottaa helpommin. On ollut hieno kokemus pelata topparina. Uusi Lahti Cupissa TamU:a vastaan meni myös topparina todella hyvin.

Nossen mukaan harjoituksissa on ollut hyvä säpinä päällä.

- Meillä on kasassa todella voitontahtoinen joukkue. Uskon, että se tulee olemaan meidän vahvuus myös tulevalla Veikkausliigakaudella. Treeneissäkin kaikki haluavat koko ajan voittaa – se nostaa koko joukkueen tasoa huimasti. Sen lisäksi meillä on kasassa hyvin mielenkiintoinen joukkue, monta nuorta lahjakkuutta ja monta kokenutta. Itselläni on erittäin kovat odotukset HJK:n joukkueelta tulevalla kaudella.

Kongolaislähtöisellä Nossella on myös Suomen passi. Maajoukkueissa hän on ollut mukana säännöllisesti.

- Viimeksi olin mukana Turkissa alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kanssa. Tavoitteena olisi päästä hyvin mukaan nuorempaan alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen nyt tulevan vuoden aikana. Heillä alkavat EM-karsinnat syksyllä. Sinne on tähtäin.

Myös omassa seurassa tavoitteena on päästä pelaamaan mahdollisimman paljon.

- Ensisijaisesti olen valmis taistelemaan peliajasta liigajoukkueen mukana, mutta minulla on hyvä tilanne siinä mielessä, että voin hakea peliaikaa myös Klubi 04:n joukkueesta. Tärkeintä minulle on kuitenkin se, että pääsen pelaamaan ja olen valmis panostamaan siihen. Kausi on pitkä ja jokainen mahdollisuus on yritettävä käyttää.

Nossen mukaan koulu on jalkapallon tieltä hieman kärsinyt, mutta se ei ole haitannut. Nosse ei opiskele urheilulukiossa, kuten monet muut ikätovereista, vaan käy koulua Helsingin Ranskalaisessa lukiossa.

- Ihan mielelläni harjoittelen paljon ja panostan jalkapalloon. Luonnollisesti ylioppilaslakki on aikomuksena saada. Enkä usko, että siinä on mitään ongelmaa, paitsi että sen saaminen saattaa vain hieman venyä. Koulun haluan ehdottomasti käydä kunnialla loppuun.
linkitä uutinen Link to Facebook Facebook Link to Twitter Twitter Link to MySpace MySpace Send an email Sähköposti

Viimeisimmät uutiset - HJK Miehet

02.09.2010 Dawda Bah jatkaa HJK:ssa seuraavat kaksi kautta
01.09.2010 HJK TV: HJK - IFK Mariehamn 3-1
31.08.2010 Dema loppukauden HJK:ssa, Ring lainalle Tampere Unitediin
30.08.2010 Ensimmäisen HJK-maalinsa iskenyt Rafinha iloitsi osumastaan ja voitosta
30.08.2010 HJK 3-1 -voittoon – Hieno ilta päättyi Medon jäähyväisiin
30.08.2010 Auta parantamaan HJK:n ottelutapahtumia
30.08.2010 Muista: Liput ennakkoon ja Soneralle ajoissa!
30.08.2010 Lindström varmuudella kokoonpanossa maanantaina – Pukki myös
30.08.2010 Teemu Pukki pelikelpoinen illan ottelussa
29.08.2010 Tule KLUBIIN! Pyri Edariin!
29.08.2010 Pukki: ”HJK oli paras vaihtoehto”
28.08.2010 HJK-IFK maanantaina: Pukki debytoi – Medo jättää jäähyväiset
28.08.2010 HJK saa superlahjakkaan vahvistuksen
28.08.2010 HJK TV: HJK - Besiktas
27.08.2010 Muurinen myönsi Besiktasin paremmuuden
26.08.2010 HJK:lle 0-4 -tappio – Besiktas jatkaa Europa Leaguen lohkovaiheeseen
26.08.2010 Wallén: "Tarvitsemme yleisön tukea"
26.08.2010 Tupa lähes täynnä –Tule ajoissa paikalle, portit aukeavat 18.00!
24.08.2010 Besiktas-faneja odotettavissa ennennäkemätön määrä – lue tästä poikkeusjärjestelyistä
24.08.2010 Sumusalo: ”Uskoa löytyy”
Lippu.fi
R-Kioskilla HJK:n tapahtumanro: 22559
www.kalevatravel.fi
HJK - YouTube
HJK RSS Feed HJK RSS Feed