suomi | english

HJK voitti Hongan 3-0

- 27.02.2009 22:49 -


Perjantai-illan kamppailussa kohtasivat kaksi kovakuntoista joukkuetta. HJK oli tasaisessa ottelussa lopulta parempi 3-0.

Sekä HJK että Honka olivat ennen illan ottelua varmistaneet paikkansa Liigacupin jatko-otteluihin. Varsinaista panosta ottelussa ei ollut, mutta kentällä nähtiin kaksi ahnaasti taistelevaa joukkuetta.

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta sekavaa pelaamista. HJK ryhdistäytyi espoolaisia nopeammin ja iski avausmaalin 10 minuutin jälkeen. HJK:n keskikenttä Medo riisti pallon keskikentällä ja kuljetti terävästi rangaistusalueen rajalle. Kova laukaus maata pitkin upposi vasempaan alanurkkaan Hongan maalivahdin Tuomas Peltosen selän taakse.

Ensimmäinen jakso jatkui tasaisen väännön merkeissä. Kummallakaan joukkueella ei huippuvaarallisia tilanteita ollut, vaan peliä käytiin pääosin keskikentällä. Hongan kärjessä Hermanni Vuorinen pääsi muutaman kerran haastamaan klubitoppareita, mutta laukaisupaikkaa ei Vuoriselle auennut.

HJK:n parhaimmista tilanteista vastasivat Jarno Parikka ja Medo. Parikka pääsi kerran puskemaan läheltä maalia, mutta päin Peltosta. Medo pääsi myös kerran puskemaan vaarallisesti Mikko Sumusalon sivuvaparista, mutta hiukan ohi.

Honka nousi peliin hiljalleen paremmin mukaan. Honka sai ensimmäisen puoliajan lopussa kolme kulmaa peräjälkeen, mutta ilman tulosta. HJK iski toistamiseen kesken Hongan painostuskauden. Nopea vastahyökkäys oikealta eteni puolenvaihdolla Mikko Sumusalolle vasemmalle, jonka aikainen keskitys löysi maalille juosseen Akseli Pelvaksen. Aksun hallittu pusku vaikeasta asennosta nousi Hongan maalivahdin Peltosen yli maalin takanurkkaan.

Tauolle mentiin HJK:n johtaessa 2-0.

Toinen jakso jatkui tasaisissa merkeissä. Molemmat joukkueet pääsivät helposti rakentelemaan hyökkäyksiä puolustuksen kautta, mutta keskikentällä tuli ahdasta. Järjestään molempien joukkueiden hyökkäykset kuihtuivat kokoon keskikentällä vastustajan tiukkaan prässiin.

Toisen jakson ensimmäinen hyvä paikka avautui HJK:n Pelvakselle. Hyökkääjä pääsi murtautumaan puoliksi Hongan toppareiden välistä ja aina vetopaikkaan asti. Hongan Rami Hakanpää ehti kuitenkin häiritsemään Aksun laukausta ja pallo sujahti ohi maalin.

Hiljalleen Honka otti peliä enemmän haltuunsa. HJK:n keskikentällä Tuomas Haapala ja Medo puolustivat kuitenkin asenteella ja Hongan hyökkäykset eivät yltäneet kertaakaan HJK:n maalille.

Vaihtoruletti toisen jakson puolessa välissä sekotti molempien peliä hieman. HJK:n onnistui eliminoimaan Hongan pelinrakentelu, kun taas HJK:n pelinrakentelu soljui kauniisti Medon ja Haapalan ja myöhemmin Popovitsin ja Fowlerin kautta.

Hongan loppukiri ei tuottanut tulosta, vaan HJK:n onnistui murtamaan espoolaisten selkäranka aivan ottelun viime hetkillä. Dawda Bah pääsi oikealta laidalta ajamaan kohti maalia. Hän syötti pallon maalin edustan poikki takatolpalle, jonne HJK:n Tuomas Kansikas oli noussut laidaltaan. Kanulla oli helppo työ sijoittaa pallon maaliin Bahin hyvästä syötöstä.

HJK nappasi makoisan päänahan kun peli vihellettiin poikki ja taululla komeilivat numerot 3-0. Hongalle ei tämän vuoden Liigacupissa ollut tehty vielä yhtään maalia ennen tätä iltaa, ja HJK latoi maaleja kerralla kolme.

HJK - FC Honka 3-0 (2-0)
10 min. Medo
38 min. Pelvas (Sumusalo)
93 min. Kansikas

linkitä uutinen Link to Facebook Facebook Link to Twitter Twitter Link to MySpace MySpace Send an email Sähköposti

Viimeisimmät uutiset - HJK Miehet

02.09.2010 Dawda Bah jatkaa HJK:ssa seuraavat kaksi kautta
01.09.2010 HJK TV: HJK - IFK Mariehamn 3-1
31.08.2010 Dema loppukauden HJK:ssa, Ring lainalle Tampere Unitediin
30.08.2010 Ensimmäisen HJK-maalinsa iskenyt Rafinha iloitsi osumastaan ja voitosta
30.08.2010 HJK 3-1 -voittoon – Hieno ilta päättyi Medon jäähyväisiin
30.08.2010 Auta parantamaan HJK:n ottelutapahtumia
30.08.2010 Muista: Liput ennakkoon ja Soneralle ajoissa!
30.08.2010 Lindström varmuudella kokoonpanossa maanantaina – Pukki myös
30.08.2010 Teemu Pukki pelikelpoinen illan ottelussa
29.08.2010 Tule KLUBIIN! Pyri Edariin!
29.08.2010 Pukki: ”HJK oli paras vaihtoehto”
28.08.2010 HJK-IFK maanantaina: Pukki debytoi – Medo jättää jäähyväiset
28.08.2010 HJK saa superlahjakkaan vahvistuksen
28.08.2010 HJK TV: HJK - Besiktas
27.08.2010 Muurinen myönsi Besiktasin paremmuuden
26.08.2010 HJK:lle 0-4 -tappio – Besiktas jatkaa Europa Leaguen lohkovaiheeseen
26.08.2010 Wallén: "Tarvitsemme yleisön tukea"
26.08.2010 Tupa lähes täynnä –Tule ajoissa paikalle, portit aukeavat 18.00!
24.08.2010 Besiktas-faneja odotettavissa ennennäkemätön määrä – lue tästä poikkeusjärjestelyistä
24.08.2010 Sumusalo: ”Uskoa löytyy”
Lippu.fi
R-Kioskilla HJK:n tapahtumanro: 22559
www.kalevatravel.fi
HJK - YouTube
HJK RSS Feed HJK RSS Feed