suomi | english

Hauhia: "Lähdetään pelaamaan omilla vahvuuksilla"

- 24.05.2009 18:41 -


HJK:n lahtelaislähtöinen laitapuolustaja Mikko Hauhia ei turhaan pohdi FC Lahden pelillisiä asioita, vaan keskittyy oman joukkueen pelaamiseen.

- Tärkeinä on nyt saada oma taktiikka kuntoon. Lahden tilannetta on turha lähteä pohtimaan, sillä uskon, että kunhan pelaamme omilla vahvuuksilla, niin voitamme, Mikko Hauhia toteaa.

HJK:n liigajoukkueen viimeistelyharjoitukset sujuivat sunnuntaina hyvin, eikä loukkaantumisia tullut. Joukkueella on kova halu pelata.

- Onhan tässä jo tullut taukoa otteluista viikon verran, eli todella odottava tunnelma on joukkueessa. Huomenna kaikki varmasti haluavat pelata tosissaan.

Hauhia tuntee Lahden joukkueen hyvin. Nimekkäimmistä pelaajista Jari Litmanen on todennäköisesti sivussa, mutta brassikärki Rafael on pelikunnossa.

- Rafu on joka pelissä vaarallinen. Hänelle ei saa jättää yhtään tilaa. Myös Drilon Shala on ollut kovassa iskussa ja tehnyt jo kolme maalia tällä kaudella. Heidän laitalinkeistään en osaa sanoa kuka pelaa huomenna, mutta sieltäkin puolelta löytyy monta hyvää pelaajaa. Lahti on pysynyt melko samana kuin viimekin vuonna, joten tuttu joukkue tulee vastaan.

- Meillä on viime viikolta alla muutama kehnompi ottelu, joten nyt on tilaisuus kääntää kurssi ylöspäin, Hauhia sanoo.
linkitä uutinen Link to Facebook Facebook Link to Twitter Twitter Link to MySpace MySpace Send an email Sähköposti

Viimeisimmät uutiset - HJK Miehet

02.09.2010 Dawda Bah jatkaa HJK:ssa seuraavat kaksi kautta
01.09.2010 HJK TV: HJK - IFK Mariehamn 3-1
31.08.2010 Dema loppukauden HJK:ssa, Ring lainalle Tampere Unitediin
30.08.2010 Ensimmäisen HJK-maalinsa iskenyt Rafinha iloitsi osumastaan ja voitosta
30.08.2010 HJK 3-1 -voittoon – Hieno ilta päättyi Medon jäähyväisiin
30.08.2010 Auta parantamaan HJK:n ottelutapahtumia
30.08.2010 Muista: Liput ennakkoon ja Soneralle ajoissa!
30.08.2010 Lindström varmuudella kokoonpanossa maanantaina – Pukki myös
30.08.2010 Teemu Pukki pelikelpoinen illan ottelussa
29.08.2010 Tule KLUBIIN! Pyri Edariin!
29.08.2010 Pukki: ”HJK oli paras vaihtoehto”
28.08.2010 HJK-IFK maanantaina: Pukki debytoi – Medo jättää jäähyväiset
28.08.2010 HJK saa superlahjakkaan vahvistuksen
28.08.2010 HJK TV: HJK - Besiktas
27.08.2010 Muurinen myönsi Besiktasin paremmuuden
26.08.2010 HJK:lle 0-4 -tappio – Besiktas jatkaa Europa Leaguen lohkovaiheeseen
26.08.2010 Wallén: "Tarvitsemme yleisön tukea"
26.08.2010 Tupa lähes täynnä –Tule ajoissa paikalle, portit aukeavat 18.00!
24.08.2010 Besiktas-faneja odotettavissa ennennäkemätön määrä – lue tästä poikkeusjärjestelyistä
24.08.2010 Sumusalo: ”Uskoa löytyy”
Lippu.fi
R-Kioskilla HJK:n tapahtumanro: 22559
www.kalevatravel.fi
HJK - YouTube
HJK RSS Feed HJK RSS Feed