Klassikosta muodostui trilleri — Pisteet tasattiin 3-3 -numeroin
- 26.07.2009 22:32 -

Veikkausliigakauden toinen HJK:n ja Hakan kohtaaminen venyi jännittäväksi loppuun asti. Akseli Pelvaksen komea maali pelasti HJK:lle pisteen, Hakan sankari oli Sebastian Strandvall kahdella maalilla.
HJK:n avauskokoonpanossa ei nähty suuria muutoksia. Maalissa aloitti Wallén, puolustuksessa Hauhia, Kärkkäinen, Sauso ja Raitala, keskikentällä Medo, Fowler, Sorsa ja Bah sekä kärjessä Popovits ja Mäkelä.
Aluksi näytti siltä, että Haka vetäytyy ja hakee vastahyökkäyksillä omia tilanteitaan. Hakan kärjessä Innanen ja Ikävalko kärkkyivät HJK-puolustuksen keskellä. Kotijoukkue puolestaan otti pallon hallinnan itselleen alussa. Haka lähti otteluun pistämällä HJK-laiturit Sorsan ja Bah’n tiukkaan vartiointiin.
Vaikka HJK piti palloa, oli Haka joukkueista ensimmäinen, joka onnistui maalinteossa. Koskilaiset saivat luotua pienen paineen HJK-päähän. Fowler hävisi kaksinkamppailun päätyviivan tuntumassa, josta pallo ajautui ensin Antti Hynyselle takaviistoon, ja siitä keskelle Sebastian Strandvallille. Strandvall nosti pallon tarkasti HJK-maalin oikean tolpan kautta maaliin ja vei Hakan yllättäen johtoon.
HJK taisteli itsensä peliin mukaan heti takaiskun jälkeen. Popovitsin ja Hauhian kautta HJK petasi vetopaikan Medolle keskelle noin 20 metriin, mutta keskikentän laukaus nousi taivaisiin. Pian HJK tuli Sorsan laidasta. Seba haastoi omaa pakkiaan hyvin, ajoi päätyyn ja pääsi keskittämään. Keskitys näytti osuvan käteen, mutta tuomari Petteri Kari näytti tilanteesta vain kulmaa.
Haka näytti fyysisyyttään pariinkin otteeseen ensimmäisellä jaksolla. Sami Ristilä taklasi Medoa keskialueella rumannäköisesti 10 minuutin kohdalla. Ristilälle ottelun ensimmäinen varoitus, mutta onneksi Medo pystyi jatkamaan, kuitenkin hieman ontuen.
HJK:n yritys palkittiin tasoituksen muodossa 12 minuutin kohdalla. Sorsa pääsi oikealta kuljettamaan keskialueen yli, Mäkelä teki mainion juoksun ristikulmaan ja Sorsa käytti syntyneen tilan hyväkseen ajamalla pallon kanssa keskustaan. Vielä pieni seinä Popovitsin kautta ja Sorsa pääsi keskittämään vasemmalta puolelta pallon maalille. Dawda Bah ehti palloon ensin ja tuikkasi sen ilmasta Haka-maaliin. Peli oli tasan.
Hakan fyysinen peli sai jatkoa 18. minuutilla, kun Jari Nikkilä lanasi Bah’n vasemmassa kulmassa takaapäin. Ottelun toinen varoitus Nikkilälle.
HJK otti pelistä otteen tasoituksen jälkeen. Haka vetäytyi, mutta ei omilla vastahyökkäyksillään onnistunut löytämään kärjestä Ikävalkoa, vaan pallon ajautuivat järjestään Wallenille. HJK:n pitkä painostuskausi päättyi johtomaaliin 38. peliminuutilla. Tällä kertaa esityön teki Fowler, joka kuljetteli Haka-keskikentän välissä ja löysi syötöllä Bah’n vasemmalta. Dawda ajoi kohti puolustajaa harhautti vasemmalle, otti kosketuksen oikealle ja laukoi nopeasti. Pallo lähti laakana ja upposi Hakan etuylänurkkaan. HJK nousi takaa ja meni johtoon. Ensimmäisellä jaksolla ei nähty lisää vaarallisia tilanteita.
Toisen jakson alussa HJK jatkoi mihin jäi. 55. minuutilla nähtiin komeaa HJK-pyöritystä Bah’n ja Sorsan kesken lähes rangaistusalueen sisällä. Lopulta vetopaikka pelattiin Cheyne Fowlerille, mutta miehen laukaus kilpistyi Haka-puolustukseen. HJK joutui vaihtamaan heti toisen jakson alussa pois Medon, joka ei pystynyt täysillä jatkamaan ensimmäisellä jaksolla saamansa taklauksen jälkeen. Ensimmäisten tietojen mukaan miehen nilkka vääntyi, mutta tarkempia diagnooseja voidaan odotella vasta alkuviikosta. Medon tilalle hölkkäsi juuri loukkaantumisesta toipunut Tuomas Haapala.
Juho Mäkelä oli puolestaan parantanut peliään huomattavasti aikaisemmasta. Miehelle avautuikin toisen jakson ensimmäinen huippuvaarallinen maalipaikka. Dawda Bah pelasi pienen noston Mäksälle, joka pääsi yksin maalivahtia vastaan. Hyökkääjän sijoitus ohitti maalivahti Janne Korhosen, mutta lipui hieman ohi oikean tolpan.
HJK jatkoi johtoasemasta huolimatta hyökkäävällä taktiikalla, Hakan onnistui siten löytämään keskikentällä jatkuvasti enemmän tilaa. Erityisesti Hakan vasen linkki Mikko Innanen sai paljon tilaa, ja pääsi useaan otteeseen vääntämään vaarallisesti Mikko Hauhian kanssa.
Sitten oli taas HJK:n vuoro yrittää ratkaisua. 65 minuuttia taulussa ja Bah pääsi vasemmalta laidaltaan puoliksi läpi, haki syötöllään maalin edestä Juho Mäkelää, mutta hänen kurotuksensa ei aivan yltänyt palloon.
Tästä alkoi Hakan nousu. Illan ehdottomasti komeimmasta yksilösuorituksesta vastasi Hakan Jarno Mattila. Futsalpiireistä opitut harhautukset pienessä tilassa purivat koko HJK:n puolustuslinjaan, joka avautui luvattoman helposti. Mattila pujotteli läpi, nosti pallon ohi Ville Wallénin ja toi Hakan tasoihin.
Sen jälkeen oli taas HJK:n vuoro. Esityön tekijänä jälleen Bah, joka laittoi pistosyötöllä Sebastian Sorsan läpi. Sorsa joutui Korhosta vastaan vaikeasta kulmasta: laukaus jäi matalaksi ja meni Korhosen jalkojen kautta metrin ohi vasemman tolpan.
73. minuutilla Haka hiljensi 4050-päisen yleisön. Innanen oli päässyt vauhtiin omalla laidallaan ja voitti Hauhian kaksinkamppailussa ja pääsi syöttämään pallon kovana ja matalana HJK-puolustuksen välistä pystyynjuosseelle Strandvallille. Raitala askeleen myöhässä ja Strandvallin tarkka ohjaus: Haka painoi 2-3 -johtoon.
Ottelu ei kuitenkaan päättynyt vielä siihenkään. Heti maalin jälkeen Mäkelä vaihdettiin Pelvakseen ja kohta alkoi tapahtua. HJK laittoi päälle ylimääräisen vaihteen ja sai luotua lopun parhaat maalintekopaikat. Pelikellossa oli 87 minuuttia kun HJK lopulta onnistui. Bah syötti jälleen läpisyötön ja tällä kertaa Pelvas ei erehtynyt, vaan nosti pallon komeasti kaaressa ohi vastaantulleen Korhosen. HJK nousi ahdingosta tasoihin. Mahdollisuus olisi ollut vielä mennä voittoonkin, mutta Jukka Raitalan viimehetkien kova laukaus 16-alueen sisältä sujahti muutamia senttejä ohi ja vain sivuverkkoon.
Klassikko päättyi lopulta numeroihin 3-3 ja oli kaikin puolin nimensä veroinen jännitysnäytelmä. Haka nousi pisteellä ohi pelin vähemmän pelanneen TPS:n ja HJK jatkaa sarjakärjessä 32 pisteellä ja neljän pisteen karkumatkalla.
IL Leijonat:
* * * Bah
* * Strandvall
* Innanen
HJK-Haka 3-3 (2-1)
6. Strandvall (Hynynen)
12. Bah (Sorsa)
38. Bah (Fowler)
68. Mattila
72. Strandvall (Innanen)
87. Pelvas (Bah)