Poikien B-junioreiden kultajahti onnistui
- 11.10.2009 20:13 -

HJK:n B-pojat varmistivat sunnuntaina (10.10.) Suomen mestaruuden. Klubi murskasi FC Espoon ylivoimaisesti kauden viimeisessä pelissä 7-0 (4-0). Tappio sinetöi samalla Espoon putoamisen sarjaporrasta alemmaksi. Hopeaa sarjassa sai Lahden Reipas ja pronssia TP-Seinäjoki.
Leppävaaran uudella tekonurmella käyty kamppailu oli alusta lähtien klubilaisten hallussa. Maaleja syntyi tasaiseen tahtiin, eikä voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Klubin maalintekijöinä kunnostautuivat Kevin Mombilo (2), Albinot Bekaj (2), Kastriot Kastrati, Mostagh Yaghoubi sekä Robin Lod.
Päävalmentaja Jukka Koivurinta korosti hyvän alun merkitystä.
- Mielestäni FC Espoo on aika samankaltainen joukkue kuin TIPS, jonka kanssa tahkosimme viime viikonloppuna tasan. Toisin kuin viikko sitten me saimme nyt ajoissa avausmaalin, ja pelimme rullasi läpi kamppailun rennosti.
"Komu" halusi samalla antaa vilpittömän kiitoksen mestarijoukkueelleen.
- Niin pelaat kuin harjoitteletkin. Tämän ryhmän tekeminen on ollut läpi kauden laadukasta. Hyvillä pelaajilla saa hyviä tuloksia.
Kulta kruunasi Koivurinnan yhdeksän peräkkäisen HJK-vuoden valmennusuran. "Komu" päättää tältä osin valmennuksen HJK:ssa ja siirtyy marraskuun alusta VJS:n valmennuspäälliköksi. HJK:n nettisivut kiittää Koivurintaa kuluneista vuosista ja toivottaa menestystä uudessa tehtävässä.

"Komu" ei välttynyt mestaruuden kunniaksi tehdyltä kastelulta.
Patrick Aaltonen, Albinot Bekaj, Fisnik Gradjaljija, Riku Heinonen, Arttu Järvinen, Kastriot Kastrati, Antton Koskinen, Henri Lassila, Niclas Lindholm (mv), Robin Lod, Henri Lyytikäinen, Tuomas Mannio, Daniel O'Shaughnessy, Atte Otronen (mv), Joni Palomäki, Matti Puranen, Veton Ruka, Lauri Tuohisto-Kokko, Joakim Uuttana, Otto Viherä, Hassan Yaghoubi, Mostagh Yaghoubi ja Rasmus Öhman.
Lisäksi HJK:n A-junioreista pelasivat B-junioreiden otteluissa kauden aikana:
Nikolai Alho, Olli Huhtakangas, Joni Norring, Kevin Mombilo, Patrick O'Shaughnessy, Miro Olsoni sekä Lum Rexhepi.
Joukkueen tausta:
Valmentajat: Jukka Koivurinta ja Tomi Rantanen
Huoltaja: Pentti Koivisto
Joukkueenjohtaja: Tomi Lod












