suomi | english

Viander: ”Paljon löytyy annettavaa”

- 18.11.2009 17:44 -


HJK:n maalivahti, kokenut 34-vuotias Jani Viander jatkaa maalivahtiosastolla myös ensi vuonna. Lisäksi Jani ottaa vastuun myös HJK:n liigajoukkueen maalivahtivalmennuksesta. Tulevaan tuplarooliinsa mies lähtee innoissaan.

- Todella mielelläni lähdin mukaan kun tällaista roolia tarjottiin. Pelaajana tuntuu, että tankissa löytyy vielä energiaa ja valmentajana olen jo toiminut jonkin aikaa eri puolilla Etelä-Suomea, Jani kertoo.

- Uskon, että itselleni tuleva vuosi on erittäin mielenkiintoinen ja haastava. Kuten koko joukkueelle.

Jani Viander on pelannut 15 eri joukkueessa yhteensä seitsemässä eri maassa ympäri Eurooppaa. HJK:ssa hän pelasi 90-lopulla, ja oli mukana legendaarisessa mestareidenliigajoukkueessa. Viimeisin pesti HJK:ssa alkoi kaksi vuotta sitten. Kovasta maalivahtikaksikosta Ville Wallén on pitänyt tiukasti ykkösmaalivahdin paikkaa. Viander ottaa asian kokeneen maalivahdin rauhallisuudella.

- Niissä peleissä, joissa olen päässyt pelaamaan, olen mielestäni pelannut ihan hyvin. Ville on kuitenkin ollut ehdoton ykkösmaalivahti ja onnistunut peleissä. Itse olen asennoitunut pysymään jatkuvasti valmiudessa, jos käsky kentälle käy, Visse kertoo.

- Meillä on Villen kanssa kunnioitus toisiamme kohtaan ja terve kilpailutilanne, mikä on vain hyvä asia. Tärkeintä on joukkueen menestyminen.

Maalivahtivalmentajan työ on Janilla jo käynnistynyt. Mies on jo alkanut kartoittamaan HJK:n maalivahtitilannetta. Hän uskoo liigajoukkueen kanssa harjoittelevan maalivahdiringin olevan 3-4 maalivahdin vahvuinen.

- Yksi tärkeä tehtävä minulla on kehittää ja nostaa seuran omia nuoria maalivahteja lähemmäksi liigajoukkuetta. Jotain ajatuksia on jo, mutta käytännössä harjoittelu alkaa vasta myöhemmin.

Oman uran jatkostaan Visse pysyy vaitonaisena.

- Olen usein sanonut, että kun jalkapalloilija täyttää 30 vuotta, niin sen jälkeen pitää mennä vuosi kerrallaan ja katsoa, miltä tuntuu.
linkitä uutinen Facebook MySpace Sähköposti

Viimeisimmät uutiset - HJK Miehet

10.03.2010 Kuvia Espanjasta, osa 3
09.03.2010 Kuvia HJK-FC Mika -ottelusta
09.03.2010 Sorsa: ”Alkukankeudesta huolimatta hyvä voitto”
09.03.2010 Lopputulos: HJK - FC Mika 2-0
08.03.2010 HJK:n ensimmäinen peli tiistaina – tiedossa yksi paluu sairastuvalta
07.03.2010 Kuvia leirin ensimmäisistä harjoituksista
07.03.2010 HJK matkusti sunnuntaina leirille Etelä-Espanjaan
07.03.2010 HJK TV:ssä Juho Mäkelän tunnelmat Espanjan leirin alkaessa
05.03.2010 Rantala: ”Kaikki tavoitteet täyttyivät”
05.03.2010 HJK:lle voitto TPS:sta Dawda Bah'n maalilla
04.03.2010 HJK TV:ssä Valtteri Morenin ajatukset TPS-ottelusta
04.03.2010 Riihilahti odottaa joukkueeltaan tasonparannusta
04.03.2010 HJK vierailee perjantaina Turussa
04.03.2010 Toisen leiriottelun pelipäivä siirtynyt
02.03.2010 HJK:n Espanjan leirin harjoitusvastustajat selvillä
01.03.2010 HJK:n maaliskuu alkoi kuntotestien parissa
27.02.2010 HJK TV: Liigacup HJK-FC Inter
26.02.2010 Muurinen: "Tyypillinen kevään ottelu"
26.02.2010 HJK ja Inter väänsivät 1-1 -tasapelin
25.02.2010 Muurinen odottaa perjantaina näyttöjä kahdelta pelaajalta
Lippu.fi
R-Kioskilla HJK:n tapahtumanro: 19038
HJK - YouTube
HJK RSS Feed HJK RSS Feed