suomi | english

Juho Mäkelä ei murehdi välierätappiota

- 30.01.2010 17:12 -


HJK jatkaa Uusi Lahti Cupissa pronssiotteluun kun TamU oli välierässä lopulta parempi rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Nilkkansa lievästi vääntänyt hyökkääjä Juho Mäkelä ei kuitenkaan jää murehtimaan tappiota.

HJK aloitti välierän hyvin ja oli heti alussa selvästi tamperelaisia vahvempi. TamU pääsi hiljalleen peliin paremmin mukaan. Ensimmäinen jakso jäi kuitenkin maalittomaksi, vaikka HJK:lla olikin muutamia hyviä paikkoja.

- Aloitimme mielestäni hyvin ja ensimmäinen jakso oli meidän hallintaa. Emme kuitenkaan saaneet omista paikoistamme rakenneltua huippuvaarallisia, Juho Mäkelä sanoo.

Toisella jaksolla TamU aloitti pirteämmin ja iski johtomaalin 51. minuutilla. Epäselvän tilanteen jälkeen TamU:lle myönnettiin epäsuora vapaapotku aivan HJK-maalin edestä. Vapaapotkusta Aleksei Kangaskolkka pamautti pallon häkkiin.

TamU vetäytyi johtomaalinsa jälkeen ja antoi pallonhallinnan entistä selkeämmin HJK:lle. Paine palkittiin reilu vartti ennen päätöstä.

HJK sai rangaistuslaukauksen käsivirheen jälkeen ja Medo viimeisteli tasoituksen.

Lisämaaleja ei ottelussa nähty, joten finaalipaikka ratkaisiin rangaistuslaukauskisalla. TamU oli pilkuilla vahvempi ja meni maalein 3-5 sunnuntaiseen finaaliin FC Lahtea vastaan. HJK pelaa siis pronssiottelussa sunnuntaina klo 13.00 alkaen Valkeakosken Hakaa vastaan.

- Totta kai, aina haluaa voittaa, mutta turha tätä on jäädä murehtimaan, Mäkelä sanoo.

- Tässä vaiheessa talvea on oltava malttia. Tärkeintä Lahti Cupissa on että jokainen pelaaja saa peliaikaa ja kokemusta. Yhteispeli kehittyy hiljalleen, ja mielestäni olemme hyvällä tiellä. Huomenna vielä pelataan.

Mäkelä itse väänsi TamU-ottelussa nilkkansa ja joutui jättämään kentän jo ennen taukoa. Loukkaantumisestaan mies ei vielä osaa sanoa paljoa. Pronssiottelussa miestä tuskin nähdään.

- Nilkka vääntyi ihan normaalissa kaksinkamppailutilanteessa. Tuntui kyllä heti että en pysty jatkamaan, mutta tarkemmat tiedot selviävät varmaan ensi viikon alkuviikolla.

Uusi Lahti Cupin pronssiottelu pelataan huomenna klo 13.00 ja finaali klo 15.00

linkitä uutinen Link to Facebook Facebook Link to Twitter Twitter Link to MySpace MySpace Send an email Sähköposti

Viimeisimmät uutiset - HJK Miehet

02.09.2010 Dawda Bah jatkaa HJK:ssa seuraavat kaksi kautta
01.09.2010 HJK TV: HJK - IFK Mariehamn 3-1
31.08.2010 Dema loppukauden HJK:ssa, Ring lainalle Tampere Unitediin
30.08.2010 Ensimmäisen HJK-maalinsa iskenyt Rafinha iloitsi osumastaan ja voitosta
30.08.2010 HJK 3-1 -voittoon – Hieno ilta päättyi Medon jäähyväisiin
30.08.2010 Auta parantamaan HJK:n ottelutapahtumia
30.08.2010 Muista: Liput ennakkoon ja Soneralle ajoissa!
30.08.2010 Lindström varmuudella kokoonpanossa maanantaina – Pukki myös
30.08.2010 Teemu Pukki pelikelpoinen illan ottelussa
29.08.2010 Tule KLUBIIN! Pyri Edariin!
29.08.2010 Pukki: ”HJK oli paras vaihtoehto”
28.08.2010 HJK-IFK maanantaina: Pukki debytoi – Medo jättää jäähyväiset
28.08.2010 HJK saa superlahjakkaan vahvistuksen
28.08.2010 HJK TV: HJK - Besiktas
27.08.2010 Muurinen myönsi Besiktasin paremmuuden
26.08.2010 HJK:lle 0-4 -tappio – Besiktas jatkaa Europa Leaguen lohkovaiheeseen
26.08.2010 Wallén: "Tarvitsemme yleisön tukea"
26.08.2010 Tupa lähes täynnä –Tule ajoissa paikalle, portit aukeavat 18.00!
24.08.2010 Besiktas-faneja odotettavissa ennennäkemätön määrä – lue tästä poikkeusjärjestelyistä
24.08.2010 Sumusalo: ”Uskoa löytyy”
Lippu.fi
R-Kioskilla HJK:n tapahtumanro: 22559
www.kalevatravel.fi
HJK - YouTube
HJK RSS Feed HJK RSS Feed