suomi | english

Hakan Korhonen jätti HJK:n tasapeliin

- 26.04.2010 23:47 -


HJK:n kauden kotiavaus ja kauden ensimmäinen klassikko-ottelu Hakaa vastaan päättyi 1-1 -tasapeliin. HJK:n myllytti, mutta Haka-maalivahti Janne Korhonen veti pisimmän korren.

HJK:n ja Hakan välinen maanantai-illan klassikkokamppailu päättyi vauhdikkaan pelin jälkeen 1-1 -tulokseen. HJK loi maalipaikkoja tukuittain, mutta Haka-maalivahti Janne Korhonen oli lopussa ohittamaton este HJK-hyökkäykselle.

HJK lähti otteluun parilla muutoksella edelliseen KuPS-otteluun verrattuna. Maalissa aloitti Wallén, puolustuksessa Rafinha, Ojala, Kärkkäinen ja Sumusalo, keskikentällä Medo, Fowler, Sorsa ja Bah sekä kärjessä Danny Hoesen ja Juho Mäkelä.

HJK aloitti ottelun aktiivisesti ja jatkoi siitä, mihin Kuopiossa jäi. Ensimmäinen huippupaikka avautui hollantilaiskärki Danny Hoesenille 11. minuutilla. Hoesen puikahti Haka-puolustuksen läpi puolittaiseen läpiajoon, mutta ampui päin maalivahti Korhosta.

Kaksi minuuttia myöhemmin, ottelun 13. minuutilla, Juho Mäkelä taisteli HJK:lle johtomaalin. Tilanne lähti oikeasta laidasta, josta Sebastian Sorsa syötti pallon maalille. Nopeimpana hässäkkätilanteessa oli Juho Mäkelä, joka survoi pallon ohi Korhosen.


HJK:n joukkue tuulettaa Juho Mäkelän 13. minuutin johtomaalia.
Haka vetäytyi heti maalin jälkeen, ja haki nopeilla vastahyökkäyksillä kärjestä Jukka Santalaa ja Kuyng Ik Namia. HJK:n otti pallon haltuunsa ja rakenteli hyökkäyksiään Medon ja Cheyne Fowlerin kautta. 

HJK:lle tuli harmittava takaisku 25. minuutilla kun Sebastian Sorsa joutui tulemaan vaihtoon takareisivamman takia. Tilalle juoksi Johannes Westö.

Aivan ensimmäisen jakson lopulla Haka tuli tasoihin. Yliaikaa ennen taukoa oli pelattu jo yli kolme minuuttia kun Hakan onnistui luomaan pitkän sivurajaheiton jälkeen hässäkkä HJK-maalille. Tilanne päättyi Kalle Parviaisen laukaukseen, joka kimpoli maaliin HJK-puolustuksen kautta.

Toisella jaksolla Haka vetäytyi entistä enemmän omalle puolelleen ja HJK pääsi myllyttämään.


56. minuutilla Medon antaman kulman jälkeen Danny Hoesen pääsi laukomaan vaarallisesti, mutta ohi. Kaksi minuuttia myöhemmin Hoesen pääsi jälleen puolittaiseen paikkaan, mutta laukoi tolppaan.

Dawda Bah pääsi puskemaan kahdesti erittäin vaarallisesti, ensin 61. minuutilla ja kohta 64. minuutilla, mutta ilman tulosta.

75. minuutilla oli Medon vuoro. Hän ajoi komeasti ohi koko Haka-puolustuksen, mutta sijoitus sujahti maalin oikealta puolelta ohi. Kaksi minuuttia myöhemmin Dawda Bah oli iskeä HJK:n johtoon, mutta Hakan maalivahti Korhonen torjui.

Pelin viimeinen vartti oli HJK:n myllytystä. Myös tilastot kertovat HJK:n hallinnasta: HJK:lla laukauksia maalia kohti tuli 12, Hakalla kolme. Kulmapotkujakin HJK:lla oli 15 ja Hakala vain kolme. HJK:n aktiivisin laukoja oli Dawda Bah neljällä laukauksella kohti maalia.

Tehot jäivät kuitenkin HJK:lla uupumaan, ja vaarallisimmissa paikoissa Hakan maalissa Janne Korhonen oli mies paikallaan. Pisteet jaettiin tuloksella 1-1 (1-1).

HJK-Haka 1-1 (1-1)
13' Mäkelä (Sorsa)
45' Parviainen

HJK: Wallén, Ojala, Kärkkäinen, Sumusalo, Rafinha, Fowler, Medo, Bah, Sorsa (25'-> Westö (82'-> Zeneli)), Hoesen, Mäkelä.




HJK:n lopun aktiivinen voittomaalin haku ei tuottanut tulosta. Janne Korhonen ja Haka varastivat pisteen HJK:lta. Yläkuvassa harmittelee Danny Hoesen, alhaalla Medo.
linkitä uutinen Link to Facebook Facebook Link to Twitter Twitter Link to MySpace MySpace Send an email Sähköposti

Viimeisimmät uutiset - HJK Miehet

02.09.2010 Dawda Bah jatkaa HJK:ssa seuraavat kaksi kautta
01.09.2010 HJK TV: HJK - IFK Mariehamn 3-1
31.08.2010 Dema loppukauden HJK:ssa, Ring lainalle Tampere Unitediin
30.08.2010 Ensimmäisen HJK-maalinsa iskenyt Rafinha iloitsi osumastaan ja voitosta
30.08.2010 HJK 3-1 -voittoon – Hieno ilta päättyi Medon jäähyväisiin
30.08.2010 Auta parantamaan HJK:n ottelutapahtumia
30.08.2010 Muista: Liput ennakkoon ja Soneralle ajoissa!
30.08.2010 Lindström varmuudella kokoonpanossa maanantaina – Pukki myös
30.08.2010 Teemu Pukki pelikelpoinen illan ottelussa
29.08.2010 Tule KLUBIIN! Pyri Edariin!
29.08.2010 Pukki: ”HJK oli paras vaihtoehto”
28.08.2010 HJK-IFK maanantaina: Pukki debytoi – Medo jättää jäähyväiset
28.08.2010 HJK saa superlahjakkaan vahvistuksen
28.08.2010 HJK TV: HJK - Besiktas
27.08.2010 Muurinen myönsi Besiktasin paremmuuden
26.08.2010 HJK:lle 0-4 -tappio – Besiktas jatkaa Europa Leaguen lohkovaiheeseen
26.08.2010 Wallén: "Tarvitsemme yleisön tukea"
26.08.2010 Tupa lähes täynnä –Tule ajoissa paikalle, portit aukeavat 18.00!
24.08.2010 Besiktas-faneja odotettavissa ennennäkemätön määrä – lue tästä poikkeusjärjestelyistä
24.08.2010 Sumusalo: ”Uskoa löytyy”
Lippu.fi
R-Kioskilla HJK:n tapahtumanro: 22559
www.kalevatravel.fi
HJK - YouTube
HJK RSS Feed HJK RSS Feed