Klubi 04 aseeton Viikinkien kanssa
- 30.06.2010 22:16 -

FC Viikingit haki pisteet Finnair Stadiumilta, tylyin 0-3 (0-0) lukemin. Kaikki vierasjoukkueen maalit syntyivät kaukolaukauksilla.
Klubi 04:stä ei ollut haastaman hurjassa nousukunnossa olevaa vuosaarelais-nippua. joka haki Töölöstä täydet kolme sarjapistettä. Vierasjoukkueen sankariksi nousi Jussi Peteri joka viimeisteli kaksi maalia.
Ensimmäinen jakso oli numeroiden valossa tasaista vääntöä, ja jos Klubi 04 olisi vastannut ottelun ensimmäisestä osumasta tulos olisi voinut olla toisenlainen.
Denis Abdulahi avasi Viikinkien maalihanat komealla laukauksella, kun toista jaksoa oli pelattu vartti.
Vain kaksi minuuttia myöhemmin Viikingit siirtyi jo 2-0-johtoon. Jussi Peteri laukoi pallon 16-alueen rajalta maalin etukulmaan. Hieman ennen loppuvihellystä Peteri viimeisteli loppulukemat niin ikään kaukolaukauksella yläkulmaan.
Klubi 04 ei saanut omaa peliään kulkemaan oikeastaan missään vaiheessa. Näin yli viisisataapäinen yleisö joutui todistamaan turhankin yksipuolista ottelua, MM-kisojen välipäivänä.












