Klubi 04 Kokkolasta kotiin tappio niskassaan
- 03.07.2010 19:09 -
KPV voitti Klubi 04:n vahvan toisen puoliajan ansiosta maalein 2-1 (0-1). Nollanelosen ainokaisesta vastasi pilkulta Akseli Pelvas.
Klubi aloitti ottelun hyvin. Pelikellon näyttäessä vain yhtä minuuttia, pallo oli kotijoukkueen verkossa. Kaksinkamppailutilanteesta vihelletyn yksitoistametrisen toimitti maaliin, liigajoukkueesta lainattu liukas kärkipelaaja Akseli Pelvas.
Fyysisesti pelannut KPV loi maalitilanteita jo ensimmäisellä jaksolla, mutta helsinkiläisten puolustus kesti hyvin torjuneen maalivahti Tuomas Kariken johdolla. Tauolle mentiin Klubin johtaessa maalein 0-1.
Toisella jaksolla nähtiin sisuuntunut KPV. Vain kolme minuuttia oli ehditty pelata kun kotijoukkueen tasoitus näki päivänvalon.
Janne Hosio pääsi laidaltaan karkuun, hän siirsi pelivälineen keskelle georgialaiskärki Irakli Sirbiladzelle joka pisti pallon maaliin.
Ottelun avausmaalin tavoin myös voitto-osuma tehtiin pilkulta.
Peliä oli noin vartti jäljellä, kun kesäkuun pelaajaksi Ykkösessä valittu Sirbiladze kaatui boksin sisällä ja tuomari vihelsi rangaistuspotkun. Puolustaja Niko Kalliokoski laukoi pallon alakulmaan.
Tappion myötä helsinkiläisten asema sarjan tyvipäässä käy yhä tukalammaksi. Perjantaina helsinkiin saapuu vieraita Hämeenlinnasta, siitä ottelusta Klubi 04 tarvitsee ehdottomasti voiton.
KPV-Klubi 04 2-1 (0-1)
1' 0-1 Pelvas rp.
48' 1-1 Sirbiladze
77' 2-1 Kalliokoski rp.
Klubi 04: Karike (mv.), Carter, Kinnunen, M Koskinen, Palomäki (62' A Koskinen), Alho, Ring (6' Ahola), Tammilehto, Krillo, Kibona, Pelvas.












