Klubi 04 nousi ahdingosta voittoon
- 09.07.2010 19:30 -
Klubi 04 katkaisi pitkään kestäneen voitottomien otteluiden sarjansa. Kotivoitto FC Hämeenlinnasta tuli värikkäiden vaiheiden jälkeen maalein 2-1 (0-1).
Ottelu alkoi tunnustellen, kummankaan joukkueen onnistumatta luomaan hyviä maalipaikkoja pelin alussa. Hermostuneisuus näkyi varsinkin kotijoukkueen otteissa.


Kukaan ei ehtinyt Nikolai Alhon ampuman vapaapotkun tielle
Avausmaali nähtiin kun kahdeksantoista minuuttia oli pelattu. FC Hämeenlinnan Istrefi Arber niputti "Marseillen pyörähdyksellä" koko helsinkiläispuolustuksen ja laukoi pienestä kulmasta pallon takakulmaan, aivan poikkipuun alle.
Maali oli varmasti yksi koko kauden hienoimmista yksilösuorituksista Ykkösessä.
Ensimmäisen puoliajan edetessä Klubikin sai paremmin juonesta kiinni, ja pääsi hätyyttelemään FC Hämeenlinnan maalilla pelannutta Janne Leinoa. Zakaria Kibona puski Akseli Pelvaksen keskityksen aavistuksen maalin yli, ja vajaa kymmenen minuuttia ennen taukovihellystä Juri Kinnunen ampui tulisesti kohti maalia, mutta Leino kesti.
Juri Kinnunen #8 palkittiin ottelun toiseksi parhaana pelaajana
Toiselle jaksolle kotijoukkueen päävalmentaja Pasi Rasimus nosti Pyry Kärkkäisen keskikentälle, ja se paransikin helsinkiläisten peliä. Kärkkäinen toi kaivattua suoraviivaisuutta hyökkäyspeliin.
Tasoitusmaalissa oli hivenen onnikin myötä. Nikolai Alhon antama vapaapotku noin kahdestakymmenestäviidestä metristä, kiersi suoraan verkon perukoille ohi hölmistyneen hämeenlinnalaispuolustuksen. Toista jaksoa oli tuolloin pelattu kymmenisen minuuttia.
Voittomaaliksi jäänyt 2-1 osuma oli Alex Ringin käsialaa. Pitkän kuljetuksen päätteeksi tarkka vasemman jalan laukaus upposi takakulmaan, Janne Leinon haroessa tyhjää.
Ringillä oli tilaisuus myöhemmin vielä kaunistella numeroita, mutta vapaapotku suuntautui liiaksi sivuun.
-Eka jakso oli meiltä huono. Mutta onneksi joukkue ryhdistäytyi ja saimme napattua tärkeät pisteet, kommentoi Rasimus pelin jälkeen.
-Kärkkäinen pelasi keskikentällä loisto-ottelun, "Rasse" antoi tunnustusta pelaajalleen.
Ottelun voittomaalin laukonut Ring oli tyytyväinen toisen jakson suoritukseen.
-Ottelun loppua kohden hallinta siirtyi meille, eikä Hämeenlinna päässyt enää oikein paikkoihinkaan. Meillä oli paikkoja pariin lisämaaliinkin.
-Puoliajalla kopissa palaute oli aika kovaa, ja se onneksi herätti joukkueen.
Klubi 04-FC Hämeenlinna 2-1 (0-1)
0-1 Istrefi Arber
1-1 Nikolai Alho
2-1 Alexander Ring
Kokoonpano Klubi 04: Karike Tomas (mv), Moren Valtteri, Sumusalo Mikko (60'Lehtinen Henri), Carter Samuel, Kärkkäinen Pyry(82' Koskinen Anton), Alho Nikolai, Ring Alexander, Ramandingaye David, Kinnunen Juri, Pelvas Akseli, Kibona Zakaria (46' Koskinen Marko).












