suomi | english

Klubi 04 joutui nöyrtymään

- 14.05.2010 23:23 -


Vierailija Oulun Palloseura aiheutti Klubi 04:lle sen kauden ensimmäisen tappionsa. Ottelun voittajasta ei ollut ensimmäisen maalin jälkeen epäselvyyttä, sen verran parempi joukkue OPS-jp perjantai-illan kamppailussa oli.

Ottelu alkoi varsin tasaisissa merkeissä. Klubilta puuttui monta miestä, eikä liigajoukkueeltakaan tullut apuja otteluun. Helatorstaina HJK:n edustuksessa Suomen Cupin matsissa pelasivat muun muassa Alex Ring ja Valtteri Moren täyden peliajan, jotka urakoivat koko pelin tänäänkin.


15. minuutin kohdalla Klubin verkkoa pöllytettiin ensimmäisen kerran. Maalin teki nuori Matias Juntunen, josta on selvästi aineksia tulevaisuuden huippupelaajaksi. Vielä ennen puoliaikaa OPS-jp onnistui toistamiseen, tällä kertaa Alex Arinze maalintekijänä. Hienon syötön maalin tarjoili vahvan ottelun pelannut brasilialainen Luis Vanderlei. Näin tauolle lähdettiin 0-2- tilanteessa.


Klubin nuorta joukkuetta koeteltiin tappiotilanteessa. Lopullisen sinetin oululaisten voitolle antoi ottelun paras pelaaja, OPS-jp:n Vanderlei, joka teki tilanteeksi 0-3 58. minuutilla. Kahdeksan minuuttia tämän jälkeen Klubin Ring lähetti kaukaa vastapallosta tarkan maanuoliaisen, mikä upposi OPS-jp:n maalivahdin Antti Alakuljun selän taakse vasempaan alakulmaan. Kypärä päässä pelannut Alakulju olisi hyvin voinut napata laukauksen. Maali oli kuitenkin laiha lohtu Klubille. Ottelun viimeisen maalin teki Miika Hosio, mikä oli enää vain kosmetiikkaa.

 

-OPS-jp oli tänään selvästi meitä parempi joukkue, kertoi Klubin päävalmentaja Pasi Rasimus ottelun jälkeen.


 - Hieno voitto, palattiin voittojen tielle. Meitä auttoi tänään se, ettei vastustajalla ollut kaikki parhaita pelaajiaan käytössä, kommentoi oululaisten pääkoutsi Luiz Antonio päättynyttä ottelua.

Omasta joukkueestaan hän nosti illan onnistujiksi Luis Vanderlein sekä Matias Juntusen. Klubin paidassa Ykkösessä debytoi ottelussa viisi nuorta miestä: Santeri Ahola, Anton Koskinen, Emil Sutela, Marko Koskinen ja Albinot Bekaj. Juuso Rantanen kipparoi joukkuetta Duarte Tammilehdon ollessa sivussa.


Klubi 04 – OPS-jp 1-4 (0-2)


15 min. 0-1 Matias Juntunen

32 min. 0-2 Alex Arinze

58 min. 0-3 Luis Vanderlei

66 min. 1-3 Alex Ring

85 min. 1-4 Miika Hosio

Yleisö: 232


Klubi 04: Tomas Karike, Santeri Ahola (51´ Marko Koskinen), Samuel Carter, Fisnik Gerxhaliu, Juri Kinnunen, Matias Koskimäki, Anton Koskinen (51´ Emil Sutela), Eron Krillo (79´ Albinot Bekaj), Valtteri Moren, Juuso Rantanen, Alex Ring.


Veikkauspörssipisteet:


*** Luis Vanderlei, OPS-jp

** Augustine Jibrin, OPS-jp

* Juri Kinnunen, Klubi 04







linkitä uutinen Link to Facebook Facebook Link to Twitter Twitter Link to MySpace MySpace Send an email Sähköposti

Viimeisimmät uutiset - Klubi-04

01.09.2010 Ring loppukaudeksi lainalle Tampereelle
27.08.2010 Klubi 04 ja PS Kemi pistejakoon
27.08.2010 Klubi 04 PS Kemin vieraaksi
23.08.2010 Klubi ja FC Espoo tasasivat pisteet
23.08.2010 Klubi 04 isännöi FC Espoota
16.08.2010 Klubi 04 taipui Hämeenlinnassa
14.08.2010 Klubi 04 ja FC Hämeenlinna tiukassa paikassa
08.08.2010 Marko Koskisen maali kaatoi KPV:n
08.08.2010 Klubi 04 kohtaa KPV:n sunnuntaina Finnair Stadiumilla
05.08.2010 Alex Ringille kolmen vuoden jatkosopimus
05.08.2010 Klubi 04 hävisi paikallisottelun Viikingeille
04.08.2010 Klubi 04 kohtaa Viikingit Heteniityllä
01.08.2010 Klubi 04 taipui lisäajalla Tampereella
31.07.2010 Klubi 04 sunnuntaina Tammelaan TPV:n vieraaksi
25.07.2010 Klubi 04 jäi maaleitta Myyrmäessä
24.07.2010 Klubi 04 Myyrmäkeen kovakuntoisen PK-35:n vieraaksi
19.07.2010 Klubi 04 Leppävaarasta tyhjin käsin kotiin, Kelo antoi näyttöjä
18.07.2010 Nollanelonen maanantaina Leppävaaraan FC Espoon vieraaksi
09.07.2010 Klubi 04 nousi ahdingosta voittoon
08.07.2010 Klubi 04 isännöi FC Hämeenlinnaa perjantaina Finskillä