HJK:n pelaajat urakoivat maajoukkueissa

HJK:n pelaajat ovat kunnostautuneet maajoukkuetauon aikana kovia vastustajia vastaan. Yhteensä kahdeksan Klubin pelaajaa valittiin eri maajoukkueiden mukaan karsintaotteluihin, ja suurin osa kahdeksikosta pääsi näyttämään taitojaan myös kentällä. 

Suomen A-maajoukkueeseen valitut viisi miestä (Rasmus Schüller, Teemu Tainio, Erfan Zeneli, Mikko Sumusalo ja Sakari Mattila) ovat mukana vielä tiistai-illan vierasottelussa Georgiaa vastaan ennen paluutaan Helsinkiin. Valituista viidestä pelaajasta kolme kirmasi kentällä jo perjantai-iltana Olympiastadionilla hallitsevaa maailman- ja euroopanmestari Espanjaa vastaan. Schüller ja Tainio olivat ottelussa Suomen avauskokoonpanossa, Zeneli taas tuli kentälle vaihdosta. Erityisesti koko 90-minuuttisen vasemmalla laidalla pelannut Schüller kirvoitti ennakkoluulottomilla otteillaan kehuja kanssapelaajilta ja toimittajilta.

  • Mielestäni meidän pelaajat selviytyivät hienosti. Schüller ja Tainio joutuivat kovaan paikkaan perjantaina ja suoriutuivat mielestäni upeasti. Efu (Zeneli) ja Rade (Schüller) pääsivät tekemään karsintadebyyttinsä aika hienoissa puitteissa. Varmaan meidän jätkiä pelaa tänään Georgiassakin, arvioi HJK:n päävalmentaja Sixten Boström.

Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue jatkoi tähän mennessä tappiotonta karsintaurakkaansa kahdella ottelulla. Torstaina nuoret kaatoivat Liettuan vieraskentällä 1-0, ja maanantain huippukamppailussa Suomi nappasi Tampereella arvokkaan tasapelipisteen Englannilta 1-1 päättyneessä ottelussa. HJK:n Nikolai Alho ja Robin Lod olivat molemmissa otteluissa Suomen avauskokoonpanossa, ja antoivat erittäin vahvoja näyttöjä jatkoa silmällä pitäen.

  • Alle 21-vuotiaat ottivat vaikeasta vieraspelistä ja huippumaata vastaan pelatusta kotipelistä neljä pistettä, siihen saa olla varmasti tyytyväinen. Kummatkin pelasivat hienosti, Röbä (Lod) oli mielestäni ihan ottelun parhaita pelaajia kummassakin pelissä. Saatiin kaverit takaisin joukkueen mukaan jo tänään, tosin heillä oli lähinnä palauttavat treenit kun pelasivat eilen, kertoi Boström.

    Myös Demba Savage matkusti Gambian maajoukkueen mukaan, mutta jäi ilman peliaikaa Gambian ottaessa 2-0 kotivoiton Tansaniasta viimeisessä karsintapelissään. Gambia jäi Norsunluurannikon hallitsemassa karsintalohkossaan viimeiseksi ja paikka MM-kisoissa jäi haaveeksi.

  • Demba jätti meidän edellisen pelin väliin pienen loukkaantumisen vuoksi ja osittain sen takia ei pelannut myöskään maajoukkueessa, mutta oli kuitenkin joukkueen mukana Gambiassa. Hän treenasi kuitenkin tänään jo täysipainoisesti meidän mukana, joten toipuminen näyttää aika hyvältä, iloitsi Boström.

A-maajoukkueen mukana oleva viisikko palaa joukkueen mukaan tiistain Georgia-ottelun jälkeen. HJK pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina, kun IFK Mariehamn saapuu vierailemaan Sonera Stadiumille.