HJK:n Hall of Fame sai neljä uutta jäsentä

Torstain Joulumyyjäisissä julkistettiin HJK:n Hall of Famen neljä uusinta jäsentä. Kunnian saivat tällä kertaa maalivahtilegenda Markku Palmroos, tuore toimitusjohtaja Aki Riihilahti, keskikentän taistelija Pasi Rasimus ja naisjalkapallon suurnimi Kaija Salopuro.

 

MARKKU PALMROOS

Markku ”Fana” Palmroos on yksi tunnistettavimmista HJK-pelaajista viimeisten vuosikymmenten ajalta. Hän toimi Klubin maalivahtina 13 kaudella vuosien 1983-1996 välillä, ja oli varsinkin 80-luvulla tärkein tukipilari jonka varaan joukkue rakennettiin. Palmroos juhli HJK-vuosinaan Suomen mestaruutta neljä kertaa.

”Fana” saapui HJK:hon Ponnistuksesta ja teki heti vaikutuksen omintakeisella tyylillään. Jykevä, mutta jousen kimmoisa maalivahti oli avainpelaaja HJK:n ottaessa kolme mestaruutta neljässä kaudessa vuosina 1985-1988. Erityisesti kaudella 1987 Palmroos oli HJK:n tuki ja turva, rikkoen liigan ennätyksen pitämällä nollan peräti kahdeksassa perättäisessä ottelussa. 827 minuuttia kestänyt putki katkesi lopulta vasta Ari ”Zico” Hjelmin pommitettua mahdottoman kaukolaukauksen maalin ylänurkkaan.

HJK:n lisäksi Palmroos edusti pääsarjatasolla OTP:ta, Kumua, TPS:ää ja Jaroa, mutta palasi aina Klubiin kun suurmiestä tarvittiin veräjänvartijaksi. Viimeisenä palveluksenaan Palmroos oli mukana pelastamassa HJK:ta täpärästi putoamiselta kaudella 1996.

Peliuransa jälkeen Palmroos on ollut valmennustehtävissä. Hän on toiminut A-maajoukkueen maalivahtivalmentaja ja Atlantis FC:n, Ekenäs IF:n, LoPan ja BK-46:n valmentajana.

 

Markku Palmroos

s. 27.08.1960

HJK-kaudet: 1983-1989, 1991, 1992-1994, 1995-1996 (13)

Suomen mestaruudet: 1985, 1987, 1988, 1992 (4, kaikki HJK:ssa)

Suomen Cupin voitot: 1984, 1993, 1996 (3, kaikki HJK:ssa)

Pääsarjaottelut: 197 (154 HJK:ssa)

A-maaottelut: 8

AKI RIIHILAHTI

Aki Riihilahti on juuriaan myöten Klubilainen. Hänen peliuransa alkoi HJK:sta ja loppui HJK:hon, eikä sen nappuloiden naulaan ripustaminenkaan vienyt ”Ägää” pois Klubista. Tai Klubia ”Ägästä”.

Riihilahti tuli kentillä tunnetuksi valtavasta taistelutahdostaan ja voittamisen halustaan. Keskustan dynamo rappasi ja väänsi, ja taitavimmiltakin vastustajilla oli vaikeuksia huiputtaa häneltä keskikentän hallintaa. Puolustaminen ei kuitenkaan ollut Riihilahden ainoa osaamisalue, vaan myös kentän toisessa päässä sattui ja tapahtui. Maaleja syntyi milloin milläkin ruumiinosalla, mutta vaikkeivat osumat aina kaikkein kauneimpia olleetkaan, olivat ne usein kaikkein tärkeimpiä. Maajoukkuepaidassa osumia syntyi 69 ottelussa yhteensä 11.

Voitettuaan Klubin paidassa Suomen mestaruuden 1997 ja oltuaan tärkeässä roolissa Mestarien liigan lohkovaiheeseen yltäneessä ryhmässä Riihilahti siirtyi tienaamaan leipänsä norjalaisessa Vålerengassa. Kahden kauden kutsu kävi Englantiin, jonka romuluiseen pelitapaan Riihilahti sulautui nopeasti mukaan. Crystal Palacessa ”Ägä” nousi kulttisankariksi ja kannattajien suosikiksi joukkueen noustessa yhden kauden ajaksi pelaamaan Valioliigaakin. Viiden Palacen vuoden jälkeen Riihilahti siirtyi ensin saksalaiseen Kaiserslauterniin, sitten ruotsalaiseen Djurgårdeniin. Sieltä hän palasi HJK:hon voittamaan Suomen mestaruuden kausilla 2009, 2010 ja 2011 ennen lopettamistaan.

Peliuransa jälkeen Riihilahti on jatkanut uraansa HJK:n toimiston puolella. Hän on toiminut Sonera Stadiumin toimitusjohtajana ja Klubi 04:n valmennuksessa, ja vuoden 2013 lopussa hänet nimettiin HJK Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi.

Aki Riihilahti

s. 09.09.1976

HJK-kaudet: 1995-1998, 2009-2011 (6)

Suomen mestaruudet: 1997, 2009, 2010, 2011 (4)

Suomen Cupin voitot: 1996, 1998, 2011 (3)

Pääsarjaottelut: 102 (kaikki HJK:ssa)

Pääsarjamaalit: 17

A-maaottelut: 69

Maaottelumaalit: 11

Ura ulkomailla: Vålerenga, Crystal Palace, Kaiserslautern, Djurgården

PASI RASIMUS

HJK-kasvatti Pasi Rasimus oli 80-luvun merkittävimpiä pääsarjajalkapalloilijoita. Kahteen otteeseen Klubin paidassa maaleja iskenyt Rasimus ehti HJK-vuosinaan voittaa Suomen mestaruuden kolmesti ja Suomen Cupin yhden kerran.

Vuonna 1962 syntynyt keskikenttäpelaaja oli tunnettu taidostaan ja tahdostaan. Klubin oma kasvatti nousi mukaan edustusryhmään junioreista ja teki nopeasti vahvan vaikutuksen päättäväisellä pelitavallaan. Rasimus oli myös hyvä maalintekijä, ja viimeisteli pääsarjassa pelaamissaan 281 ottelussa yhteensä 40 osumaa.

Rasimus murtautui HJK:n edustusmiehistöön 70-luvun lopussa ja nousi merkittävään osaan tuplamestaruuden vuonna 1981 voittaneessa joukkueessa, viimeistellen 21 ottelussa 4 maalia. Seuraavilla kahdella kaudella Klubi jäi niukasti hopealle ja Rasimus siirtyi kaudeksi 1984 TPS:n paitaan, mutta sieltä käteen jäi vain tappio SM-loppuottelussa. Kahden Turun vuoden jälkeen koitti paluu HJK:n paitaan, ja Klubi palasikin Rasimuksen johdolla sarjan huipulle. Peräkkäiset mestaruudet vuosina 1987 ja 1988 sinetöivät aseman HJK-historiassa. Mestaruuksien jälkeen Rasimus lähti yhden kauden ajaksi pelaamaan norjalaisessa Lillestrømissä, jonka jälkeen saapui takaisin Helsinkiin tällä kertaa FinnPan paidassa. Poikkeuksellisen pitkä ura loppui vasta vuonna 1995.

Peliuransa jälkeen Rasimus on toiminut valmentajana. Pääsarjatasolla hän valmensi FinnPaa kausilla 1996 ja 1997, ja palasi vuonna 2004 HJK:n organisaatioon valmentamaan Klubi 04:ää.

Pasi Rasimus

s. 06.03.1962

HJK-kaudet: 1979-1983, 1986-1989 (9)

Suomen mestaruudet: 1981, 1987, 1988 (3, kaikki HJK:ssa)

Suomen Cupin voitot: 1981 (HJK)

Pääsarjaottelut: 281 (170 HJK:ssa)

Pääsarjamaalit: 40 (29 HJK:ssa)

A-maaottelut: 11

Maaottelumaalit: 1

Ura ulkomailla: Lillestrøm SK

KAIJA SALOPURO

Kaija Salopuroa voidaan hyvällä syyllä sanoa yhdeksi suomalaisen naisjalkapallon merkittävimmistä hahmoista. Salopuro oli mukana perustamassa HJK:n naisten joukkuetta, ja oli kapteeni ja kantava voima joukkueen voittaessa viisi peräkkäistä Suomen mestaruutta 1971-1975.

Salopuron työ jalkapallon parissa on käsittänyt lukuisia eri rooleja. Hän on toiminut pelaajana, huoltana ja joukkueenjohtana niin seura- kuin maajoukkueessakin. Salopuron merkitys naisten jalkapallolle Suomessa on ollut valtava, siitä kertoo myös että Palloliiton tyttö- ja naisjalkapallon edistämiseksi tehtävästä työstä myöntämä palkinto on nimetty hänen mukaansa Kaijan kannuksi.

Salopuro siirtyi HJK:sta töihin Suomen Palloliittoon, ja toimi naisten maajoukkueessa johto- ja huoltotehtävissä usean vuoden ajan. Yhteensä hän on viettänyt jalkapallon parissa lähes 30 vuotta.

Kaija Salopuro

s. 1938

Suomen mestaruudet: 1971-1975 (5, kaikki HJK:ssa)