Mikko Sumusalo siirtyy Saksaan

Mikko Sumusalo, 23, jatkaa uraansa Saksan 3. Ligassa pelaavan RasenBallsport Leipzigin paidassa. Laitapuolustaja on edustanut HJK:ta 9-vuotiaasta lähtien ja noussut tasaista tahtia kohti Veikkausliigan eliittiä pelipaikallaan. Läpimurto edustusjoukkueeseen tapahtui kaudella 2009 ja Sumusalo on vuosi vuodelta kasvanut tärkeämmäksi osaksi Klubin joukkuetta. Viiden edustusjoukkuekautensa aikana Sumusalo voitti viisi Suomen mestaruutta. Sumusalo on viimeisen vuoden aikana murtautunut myös A-maajoukkueen rinkiin koluttuaan aiemmin nuorisomaajoukkueet läpi.

HJK kiittää Sumusaloa pitkästä ja menestyksekkäästä yhteisestä taipaleesta ja toivottaa onnea uran jatkolle!