Aulis Rytkönen on poissa

Yksi suomalaisen jalkapallon kaikkien aikojen suurimmista, Aulis Rytkönen, on menehtynyt. Ensimmäisenä suomalaisena ammatikseen ulkomailla pelannut Rytkönen on HJK:n Hall of Fame -pelaaja ja yksi seuran historian suurista hahmoista. HJK ottaa osaa perheen ja läheisten suruun. Rytköstä muistetaan tiistaina pelattavassa HJK:n ja Hongan välisessä ottelussa.

Aulis Rytkösen tulo HJK:n pelaajavalmentajaksi 1960 on yksi seuran historian suurista merkkipaaluista. Kahdeksan vuotta FC Toulousessa Ranskassa menestyksekkäästi pelannut Rytkönen toi mukanaan tuliaisia, joita kenelläkään toisella suomalaisella ei ollut: ammattipelaajan opit ja kokemukset.

  • Suuri ihminen ja mielestäni HJK:n historian tärkein urheilupuolen rekrytointi. Auliksen tullessa Klubiin Helsingissä oli viisi tasaista seuraa ja hänellä oli ratkaiseva rooli HJK:n nostamisessa takaisin suuruuteen. Pelaajana hän oli erittäin taitava, valmentajana älykäs auktoriteetti, joka ohjasi pelaajia ympäri kenttää kädestä pitäen. Olin nuori poika kun pääsin mukaan hänen valmentamaansa ryhmään ja hän oli minulle suuri idoli. Auliksella oli tärkeä rooli siinä, että sitouduin jalkapalloon silloin. Tuskin olisin tässä ilman häntä, muisteli HJK:n joukkueenjohtaja Markku Peltoniemi.  

Rytkönen loi peliin taktiikan, pelityylin ja kehitti treeneihin uusia harjoitteita. Suomifutiksen tienraivaajan ansiosta Klubin harjoittelu oli muihin verrattuna omassa kastissaan. Kun oppi alkoi vihdoin mennä perille ja joukkue vahvistui, HJK juhli syksyllä 1964 Suomen mestaruutta 26 vuoden tauon jälkeen. Seuran historian ensimmäisen Suomen cupin sinivalkoiset voittivat kaksi vuotta myöhemmin. Klubin kunnianpäivät palauttanut pelaajavalmentaja Rytkönen oli seuralle kultakimpale: kentällä häikäisevä pallotaituri, kentän laidalla arvostettu ja asiansa osaava ammattimies. HJK:n paidassa Rytkönen pelasi yhteensä 72 pääsarjaottelua, joissa syntyi 19 osumaa.

Pelaajauransa Rytkönen lopetti kauteen 1966. Viimeisenä kesänä hän ampui vielä kaksi maalia kasvattajaseuransa Kuopion Palloseuran verkkoon Väinölänniemellä.  

Pelipäiviensä jälkeen Rytkönen jatkoi suoraan valmentajana: hän toimi Klubin päävalmentajana kahteen otteeseen 1967–71 ja 1975–79. Rytkösen päävalmentaja-aikana HJK voitti mestaruuden vuonna 1978. Hän oli HJK-tehtäviensä lisäksi samalla Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja 1975–78.

Kun Rytkönen lopetti miesten valmentamisen vuonna 1979, hän ei kuitenkaan jättänyt jalkapalloa tai HJK:ta. Tyttäriensä futisharrastuksesta innostuneena herrasmies ryhtyi naisten valmentajaksi ja saavutti vuosien saatossa komeat kymmenen Suomen mestaruutta. Hän on edelleen ainoa suomalainen ykkösvalmentaja, joka on voittanut sekä miesten että naisten mestaruuden.

Rytkönen valittiin vuonna 1978 vuoden valmentajaksi ja myöhemmin sekä suomalaisen jalkapallon että HJK:n Hall of Fame -pelaajaksi. Erkki Alajan kirjoittama kirja Rytkösen urasta, Monsieur Magic – Aulis Rytkönen, julkaistiin vuonna 2009. Se sai kunniamaininnan Vuoden urheilukirja-kilpailussa.