mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

otteluennakko
05.07.2015

HJK-HIFK 6.7.

Stadin Derby loppuunmyydyllä Sonera Stadiumilla maanantaina 6.7. kello 18.30.
Maanantaina vietetään suomalaista ja helsinkiläistä futisjuhlaa, kun HJK ja HIFK kohtaavat loppuunmyydyllä Sonera Stadiumilla toisen kerran tällä kaudella. Kiinnostus toista Stadin derbyä kohtaan oli jo ennakkoon niin suuri, että ottelu myytiin loppuun jo perjantaiaamuna.
 
Ensimmäinen Stadin derby pelattiin huhtikuun lopussa niin ikään loppuunmyydyllä Sonera Stadiumilla. Tuolloin ottelua isännöinyt HIFK venyi 1-1 tasapeliin Joni Korhosen rangaistuspotkumaalilla. Klubin osumasta vastasi heti ottelun alussa Mike Havenaar.
 
Stadin hallitsijan paikka odottaa yhä ottajaansa, kun joukkueet kohtaavat toistamiseen. Lopullisesti kumpikaan joukkue ei vielä Helsingin herran titteliä voi itselleen napata, sillä kilpakumppanit ovat vielä kertaalleen vastakkain myös elokuunkin puolella.
 
Täksi kaudeksi Veikkausliigaan noussut HIFK on osoittanut kauden ensimmäisen puolikkaan aikana, että helsinkiläiset ovat nousseet korkeimmalle sarjaportaalle pysyvästi. Joukkue on sarjataulukossa seitsemäntenä vain pisteen kuudentena majailevaa KuPS:a perässä. HIFK on ollut Sonera Stadiumilla voittamaton, vaikkakin neljästä edellisestä kotiottelusta jokainen on päättynyt pistejakoon.
 
-HIFK:n peli on kehittynyt alkukaudesta paljon. He avaavat peliä rohkeasti ja pelaavat paljon laitojen kautta. Laitapuolustajat nousevat aktiivisesti tukemaan hyökkäyksiä ja meidän täytyy puolustaa koko joukkueena paremmin kuin edellisessä ottelussamme. Ensimmäisessä derbyssä HIFK vaikutti alussa hieman jännittyneeltä ja hermostuneelta. Se ei varmasti toistu nyt, vaikka stadion on taas täynnä, HJK:n päävalmentaja Mika ”Bana” Lehkosuo miettii.
 
Edellisessä kamppailussaan HIFK pelasi kotonaan 1-1 tasapelin vaarallista IFK Mariehamnia vastaan. Punapaidoilla oli mahdollisuudet myös täyteen pistepottiin, mutta viimeistely ei toiminut ratkaisevilla hetkillä tarpeeksi hyvin. Helsinkiläiset ovat olleet kauden jokaisessa ottelussaan erittäin inhottava ja vaarallinen vastustaja. Nopea vastahyökkäyspeli on purrut monta kertaa ja etenkin otteluiden lopuissa punapaidat ovat osoittaneet venymiskykyään useaan otteeseen.
 
-Puolustussuuntaan meillä on vastassa erittäin kovaa työtä tekevä joukkue. HIFK:n pelaajat ovat hyvin liikkuvia ja he puolustavat aggressiivisesti koko joukkueen voimin. Meidän pitää saada oma hyökkäyspelaamisemme paremmalle tasolle, kuin viime peleissä. Etenkin pallottomien pelaajien liike ei ole ollut tarpeeksi hyvää ja siihen on tultava nyt muutos, ”Bana” jatkaa.
 
Klubin pelillinen vire ei ole ollut derbyn alla parhaimmillaan. Edellisenä maanantaina Inter järjesti kotiyleisölleen varsinaisen näytöksen kukistamalla hallitsevat mestarit peräti 3-0. Klubin peli takkusi myös Ilvestä vastaan Tampereella, ja kahdesta edellisestä ottelusta saldona onkin vain yksi piste.
 
-Viikon ottelutauko tuli meille hyvään paikkaan. Olemme pelanneet Veikkausliigassa jopa neljä peliä osaa joukkueista enemmän ja siihen päälle vielä täydet pelit cup-kilpailuissa. Nyt olemme päässeet lepäämään ja harjoittelemaan koko viikon ilman otteluita, se on tehnyt meille hyvää. Peliesitys ei itsestään parane, se on selvää. Viikon ajan olemme jälleen tehneet kovasti töitä parantaaksemme peliämme, Lehkosuo kertoo.
 
Sonera Stadiumilla HJK on kuitenkin ollut täyttä rautaa. Liigan paras kotijoukkue on pelannut kotiyleisönsä edessä kymmenen kertaa, voittanut kahdeksan ja pelannut kaksi kertaa tasan.  Etenkin kahdessa viimeisessä kotimatsissa sinivalkoiset ovat olleet vahvoja, Jaro kaatui 4-0 ja SJK 3-1.
 
-Loppuunmyydyn yleisön edessä on aina mahtavaa pelata ja joukkue syttyy tähän otteluun täysillä. Pelaajilla on varmasti hieman hampaankolossa parista edellisestä ottelusta (Inter, Ilves) ja näyttämisen halu on kova, Lehkosuo tuumaa.
 
Stadin derbyssä Klubin riveistä ovat sivussa ainoastaan laitapelaajat Nikolai Alho ja Formose Mendy.
 
HJK-HIFK maanantaina 6.7. kello 18.30 Sonera Stadiumilla. Ottelu on loppuunmyyty. Mikäli et saanut otteluun lippua, näyttää HJK TV Stadin derbyn suorana lähetyksenä kello 18.20 alkaen.

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».