mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

otteluennakko
09.09.2015

HJK-FC Inter 10.9.

Maajoukkuetauko on pidetty ja Veikkausliiga jatkuu torstaina täydellä kierroksella. HJK kohtaa kotonaan FC Interin kello 18.30.
Klubi on ollut kotikentällään toistaiseksi voittamaton. Sonera Stadiumilla sinivalkoiset ovat pelanneet 14 kotiottelua, joista tuloksena on kymmenen voittoa ja neljä tasapeliä. Interiä vastaan Klubi on pelannut tällä kaudella kaksi kertaa. Ensimmäisen kohtaamisen jälkeen pisteet jäivät Helsinkiin, kun HJK oli vahvempi 2-0 lukemin. Myös turkulaiset voittivat kotonaan, peräti 3-0 lukemin.

-Pieni tauko ollut peleistä, jonka aikana olemme päässeet myös lepäämään. Treenipäiviä ja lepopäiviä tuli tauon aikana suunnilleen yhtä paljon ja varsinkin osalle pelaajista lepo tuli todella tarpeeseen kovan ottelutahdin jälkeen, kertoo HJK:n päävalmentaja Mika ”Bana” Lehkosuo.

Mestaruustaisto käy tulikuumana, kun kautta on jäljellä vajaat kymmenen kierrosta. Klubi on edelleen sarjan piikkipaikalla, mutta vain vaivoin. Toisena ja kolmantena niskaan hönkivät SJK ja RoPS ovat helsinkiläisiä vain pisteen perässä, vaikka ovatkin pelanneet yhden (SJK) ja kaksi (RoPS) ottelua HJK:ta enemmän.

-Kausi lähestyy ratkaisuhetkiä ja jokainen peli on äärimmäisen tärkeä jokaiselle joukkueelle, niin myös meille. Kotiotteluissa tarvitaan kaikki mahdollinen yleisön tuki, toivottavasti jäljellä oleviin kotipeleihin tulee paljon yleisöä. Jännitystä riittää varmasti loppuun asti ja niin sen pitääkin olla, Lehkosuo miettii.

Virheisiin ja pistemenetyksiin ei enää ole varaa, varsinkaan kotikentällä. Klubin loppukauden ohjelma on todella vieraspainotteinen, sillä Suomen mestaruutta puolustavat helsinkiläiset pelaavat jäljellä olevasta yhdeksästä pelistään peräti kuusi vieraskentällä.

Inter lähtee Helsinkiin hyvässä vireessä. Ennen maaottelutaukoa turkulaiset kaatoivat tyylipuhtaan esityksen jälkeen tuolloisen sarjakakkosen RoPS:n 2-0. Sinimustien riveissä nähtäneen Töölössä Klubin kannalta myös yksi erityisen mielenkiintoinen pelaaja, hiljattain turkulaisryhmään liittynyt Sebastian Mannström. Vielä viime kaudella HJK:ssa pelannut Mannström voitti aikoinaan Klubipaidassa neljä Suomen mestaruutta.

-Varsinkin kotikentällään Inter näytti tehokkuutensa. He ovat hyvin nopeasti peliä kääntävä joukkue, jonka nopeat vastaiskut ovat todella vaarallisia. Interin hyökkäyspäässä on monta taitavaa ja nopeaa pelaajaa, jotka pystyvät ratkaisemaan otteluita, ”Bana” analysoi torstaista vastustajaa.

HJK pääsee keskittymään koko loppukauden täysillä Veikkausliigaan, sillä joukkue ei ole enää mukana missään muussa kilpailussa. Eurooppa-liigasta helsinkiläiset tippuivat venäläiselle Krasnodarille playoff-vaiheessa ja Suomen cupissa IFK Mariehamn oli sinivalkoisia vahvempia välierässä.

Panosta syksylle riittää silti huimasti. Suomen mestaruuden voittava seura karsii seuravalla kaudella tuttuun tyyliin paikasta Mestarien liigaan. Loppukauden kestävä rypistys alkaa torstaina Interiä vastaan ja katseet onkin vain ja ainoastaan seuraavassa ottelussa.

-Meidän täytyy pitää kenttätasapainomme hyvin kasassa läpi ottelun, kun vastassa on äärimmäisen vaarallinen vastaiskujoukkue. Omaan hyökkäyspeliimme pitää saada lisää vaarallisuutta, jotta pääsemme tekemään maaleja kotiyleisömme edessä, ”Bana” tuumaa.

Lukuisista loukkaantumisista viime aikoina kärsinyt Klubi saa riveihinsä kaivattuja palaajia, kun maaottelutauon aikana pelaajia on palannut sairastuvalla. Mac Kandji esiintyy kauden ensimmäisessä kilpailullisessa ottelussaan Interiä vastaan. Muita palaajia ovat Demba Savage ja Sebastian Sorsa. Maajoukkueesta loukkaantumisen vuoksi sivuun jäänyt Rasmus Schüller on kuntoutunut tauon aikana ja on huomenna kokoonpanossa.

Sinivalkoisten riveissä nähdään torstaina myös ensikertalainen, kun maaottelutauon alussa Klubin riveihin liittynyt brasilialaishyökkääjä Ademir on huomenna ensimmäistä kertaa HJK:n kokoonpanossa.

HJK-FC Inter torstaina 10.9. kello 18.30 Sonera Stadiumilla. Osta liput tästä. Ottelu suorana lähetyksenä HJK TV:stä kello 18.20 alkaen. Tervetuloa.

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».