mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

otteluennakko
16.10.2015

Klubi 04-GrIFK 17.10.

Nousukarsinnan toinen osaottelu Klubi 04-GrIFK lauantaina 17.10. kello 17.00 Sonera Stadiumilla.
Klubi 04 on lauantaina tiukan paikan edessä, kun nousukarsinnan toisessa osaottelussa on jälleen vastassa Grankulla IFK. GriFK vei ensimmäisen osan viikko sitten Kauniaisissa 5-1, joten 04:lla on lauantaina ison kirin paikka.

Ensimmäisen osaottelun alku oli Klubilta hyvä, kun arvokas vierasmaali syntyi jo kymmenen minuutin kohdalla. GrIFK ratkaisi ottelun parikymmentä minuuttia myöhemmin viiden minuutin tehohetkellään, jonka aikana syntyi kolme maalia pikatahtiin.

-Aloitimme ihan hyvin ja pääsimme heti johtoon. GrIFK pääsi kuitenkin tasoittamaan ja teki sitten kolme maalia pikatahtiin. Vaikka Grani ensimmäistä jaksoa hallitsikin, niin oli se myös erittäin tehokas. Tulos oli tietenkin pettymys, mutta sitä ei auta murehtiminen, miettii Klubi 04:n päävalmentaja Toni Koskela.

Kakkosen itäisen lohkon voittaneen Klubi 04:n ja läntisen lohkon valloittaneen GrIFK:n välisen otteluparin voittaja pelaa ensi kaudella miesten Ykkösessä. GrIFK pelasi itselleen hyvät lähtökohdat toiseen osaotteluun, mutta urotekoja jalkapallokentällä on nähty ennenkin.

Klubi on juhlinut pariin otteeseen kauden aikana suurinumeroisia voittoja, muun muassa Kiffenin ja FC Futuran kustannuksella. Sama flow-tila pitäisi saada päälle myös lauantaina, jotta kiri olisi mahdollinen.

-Lähtökohtaisesti GrIFK on vahvassa etulyöntiasemassa ja meidän ei kannata liikaa alkaa miettimään tulosta, vaan pyrkiä pelaamaan ottelu parhaalla mahdollisella tasolla ja sitä kautta tehdä tästä otteluparista vielä peli. Ennen kaikkea lähdemme hakemaan positiivista lopetusta kotimaiselle kaudelle, Koskela tuumaa.

GrIFK:n maalinteosta poissapitämisen tärkeyden merkitystä ei tarvitse painottaa. Klubille riittäisi kotonaan 4-0 voitto, jonka myötä se jatkaisi vierasmaalisäännöllä. Neljä maalia on siis tehtävä, vähintään.

Klubin riveistä ovat poissa lauantaina Matias Sauramaa, Lassi Järvenpää, Otto pitkänen, sekä nilkkavammasta kärsivät Aapo Halme ja Mikael Soisalo. Sivussa on myös Leo Väisänen, joka loukkaantui alkuviikosta Suomen U19 maajoukkueen riveissä. Aivotärähdyksestä kärsinyt Joachim Böckerman puolestaan palaa kokoonpanoon.

Klubi 04-GrIFK lauantaina 17.10. kello 17.00 Sonera Stadiumilla. HJK TV näyttää ottelun suorana lähetyksenä kello 16.50 alkaen.

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».