mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

20.12.2015

HJK Hall of Fame: Kai Pahlman

Hall of Fame esittelyssä taiteilija ja yleisömagneetti Kai Pahlman.

Maaliskuussa 2013 kuollut Kai Pahlman oli 1960-luvun suurin HJK-tähti. Helsingin Palloseurasta tammikuussa 1965 Klubiin siirtynyt hyökkääjä oli erinomainen viimeistelijä. Hän voitti SM-sarjan maalintekijäkuninkuuden kahdesti jo HPS:n paidassa.

Tahti ei hiipunut Klubissa: heti avauskaudellaan ”Kaitsu” laukoi 22 ottelussa 22 maalia. Hänen banaanipotkuksi ristitystä kierteisestä kärkipotkusta tuli nopeasti legenda.  Samanniminen oli hänen vuonna 1969 ilmestynyt elämäkertansa.                              

Pahlman liikkui kentällä verkkaisesti, mutta taitojensa, luovuutensa ja terävän päänsä ansiosta hän ei ollut ”pelkkä” maalitykki vaan myös verraton syöttelijä ja tilanteiden järjestelijä. Erikoistilanteiden laukojana numero kymppi oli huippuvaarallinen.

Musiikki oli Pahlmanin toinen intohimo. ”Sörkan Sibelius” soitti mestarillisesti pianoa ja säesti muiden muassa Suomessa vierailleita maailman eturivin jazztähtiä.

Täysverisenä viihdetaiteilijana Pahlmanin arvo Klubille oli valtava. Maestron nimi oli jatkuvasti kaikkien huulilla, hän oli kuin elävä HJK-mainos. Väriläiskä veti kansaa katsomoihin, eikä jättänyt ketään kylmäksi. Paitsi peliesityksillään hän viihdytti tai kiihdytti erotuomareita, muita pelaajia, valmentajia ja yleisöä suurella suullaan, jota hän soitti kuuluvasti ja nuotilleen.

Pahlman oli oikukas ja särmikäs persoona, mutta yksinkertaisesti uskomattoman hyvä pelaaja ja usein joukkueelleen korvaamaton. Siksi häntä siedettiin, vaikka hänestä ei olisi pidettykään.

Suorapuheisuudella oli toki hintansa: syksyllä 1963 Palloliitto katsoi Pahlmanin lausuntojen tahranneen jalkapallon mainetta ja langetti hänelle vuoden pelikiellon.

Tähtipelaajan osaaminen kiinnosti myös ulkomaisia seuroja, kuten Italian Mantovaa, mutta Kaitsu pysyi Suomessa. Peliuransa jälkeen hän voitti mestaruuden HJK:n valmentajana 1973.

 

Kai Pahlman

8.7.1935-8.3.2013

HJK-kaudet: 1965–69 (5)

Suomen mestaruudet: 1957 (HPS), 1970 (Reipas) (2)

Suomen cupin voitot: 1962 (HPS), 1966 (HJK) (2)

Pääsarjaottelut: 288 (HJK:ssa 102)
    Maalit: 191 (HJK:ssa 75)

Maalikuningas: 1958 (jaettu),1961, 1965

A-maaottelut: 56
    Maalit: 13

Kaudet HJK:n valmentajana: 1973–74

Suomen mestaruudet valmentajana: 1973

Muut saavutukset:

Vuoden pelaaja 1958  (SPL:n ja Urheilutoimittajien liitto).
Suomalaisen jalkapallon ja HJK:n Hall of Fame -pelaaja.
Pohjolan mestari 1966.
HJK:n tähtijoukkueen 1907–2007 pelaaja.
Kaikkien aikojen maalintekijätilaston ykkönen 1965–1985.

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».