mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

otteluraportti
17.07.2016

Ilves - HJK 1-0

HJK:lla nolla pistettä tuliaisina Tampereelta. Ilves venyi kotonaan voittoon loppuunmyydyn Tammelan yleisön edessä.

Sarjakärki HJK matkusti Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Heinäkuun otteluruuhkan myötä kokoonpanossa nähtiin jälleen hieman muutoksia. Muun muassa Mikael Forssell, sekä vihdoin pelikunnossa oleva Anthony Annan löytyivät avauskokoonpanosta.

Molemmat joukkueet puolustivat todella tiiviisti joukkueina, eikä maalipaikkoja meinannut syntyä laisinkaan. Lopulta pilkulta ratkennut peli päättyi Ilveksen hyväksi 1-0. Tappio oli Klubille kauden kolmas.

Viisi peräkkäistä kotiotteluaan Tammelan stadionilla voittanut Ilves osoitti heti ottelun alusta lähtien, etteivät hyvät kotitulokset ole sattumaa. HJK sai tehdä tosissaan töitä pitääkseen isäntien iskut kurissa.

Tasaisesti edennyt ensimmäinen puoliaika ei kuitenkaan tarjonnut juurikaan huippupaikkoja kummallekkaan joukkueelle. Ilves siirtyi johtoon 40. minuutin pelin jälkeen rangaistuspotkusta. Klubi-vahti Markus Uusitalo aavisti oikeaan suuntaan, mutta Emile Paul Tendengin tarkka veto painui silti verkon perukoille.

Toinen jakso alkoi vahvasti Klubin hallinnassa. Richard Gadze murtautui 50. minuutin kohdalla oivaan vetopaikkaan, mutta laukaus painui suoraan Ilves-maalivahti Mika Hilanderin syliin.

Vain muutama minuutti ehti kulua ja Taye Taiwo hätyytteli maalia vapaapotkusta, mutta laitapuolustajan veto painui hiuksen hienosti ohi Ilveksen maalin.

Mika Lehkosuo suoritti jo hyvissä ajoin ensimmäiset vaihdot, kun 59. minuutin kohdalla Forssell ja Obed Malolo tekivät tilaa Alfredo Morelosille ja Medolle.

Toni Kolehmaisen kentällä korvannut Atom pääsi vielä aivan ottelun lopussa kokeilemaan maalintekoa, mutta Hilander venyi jälleen pallon tielle.

HJK:n loppukiri ei tuottanut lopulta tulosta, vaan urhoollisesti ja tiiviisti puolustanut Ilves onnistui nollaamaan Klubin viimeisetkin yritykset.

IFK Mariehamn voitti oman ottelunsa ja siirtyi yksin sarjakärkeen. HJK jatkaa Veikkausliigassa toisena 34 pisteen turvin.

 

Ilves - HJK 1-0 (1-0)

Maali: 41' Tendeng (rp)

 

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».