mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

otteluraportti
29.07.2016

IFK Göteborg - HJK 1-2

HJK kaatoi IFK Göteborgin vieraissa vahvalla pelillä ja saalisti kaksi tärkeää vierasmaalia. Ottelupari ratkaistaan torstaina 4.8. Töölössä.

Eurooppa-liigan kolmas karsintakierros alkoi HJK:n kannalta erinomaisesti. Ruotsalaisen IFK Göteborgin vieraana ollut Klubi saalisti 1-2 vierasvoiton, mikä antaa loistavat lähtökohdat toiseen osaotteluun.

Ottelu alkoi melko tunnustellen. Vahvana ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt kotijoukkue IFK Göteborg onnistui luomaan muutaman tilanteen ensimmäisen 20. minuutin aikana, mutta Thomas Dähne Klubin maalilla ehti pallojen tielle mainiosti.

HJK:lla oli myös paikkansa. Vapaapotkun jälkitilanteesta Klubi saikin pallon jo verkon perukoille, mutta tilanteessa oli ehditty viheltää rike ennen osuman syntyä.

Pian Alfredo Morelosille avautui ensimmäisen puoliajan paras paikka, mutta hieman pieneen kulmaan ajautunut kolumbialainen tälläsi pallon sivuverkkoon.

Mitä pidemmälle ensimmäinen puoliaika eteni, sitä vahvemmin HJK loi painetta kohti kotijoukkueen maalia. Atom, Richard Gadze ja Morelos olivat alati vaarallisia hyökkäyssuuntaan. Myös Göteborg onnistui luomaan huippupaikan aivan ensimmäisen puoliajan lopuksi, mutta tauolle siirryttiin kuitenkin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen puoliaika alkoi HJK:n kannalta unelman lailla. Morelos pääsi Göteborg-puolustajan virheestä lähtemään vastaiskuun. Pitkän kuljetuksen päätteeksi kolumbialainen syötti viereen Atomille. Japanilainen malttoi harhauttaa vielä viimeisen puolustajan ja iski pallon sen jälkeen tarkalla kudilla maalin alanurkkaan.

Avausosuman jälkeen isäntäjoukkue otti pallonhallinnan itselleen. Kelta-asuinen Klubi keskittyi hakemaan vastaiskuja, joissa erityisesti maalin makuun päässyt kaksikko Atom ja Morelos aiheutti IFK Göteborgin puolustukselle päänvaivaa.

Isäntien painostus tuottikin lopulta tulosta, kun kellossa oli 73 minuuttia. Pallo pomppi Klubin rangaistusalueella useammankin kimmokkeen kautta, ja lopulta Emil Salomonsson iski pallon Dähnen selän taa.

Klubi ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan Morelos pääsi huudattamaan Gamla Ulleville saapunutta HJK:n fanilaumaa vain pari minuuttia ruotsalaisten osuman jälkeen.

Atom antoi pitkän laidanvaihdon Morelosille, joka leikkasi väkevästi kohti keskustaa. Puhvelin veto lähti noin 25 metrin päästä tulisena ja tarkkana, eikä hyvin mukana ollut maalivahti John Alvbåge ehtinyt saamaan näppejään pallon tielle.

Klubille tuli maalitilanteessa myös jobinpostia, kun maalisyötön antanut Atom loukkasi itseään. Toni Kolehmainen korvasi Atomin kentällä.

HJK kesti Göteborgin kovat painostuksen loppuun asti, eikä parista oivasta tekopaikasta huolimatta ruotsalaiset saaneet enää palloa maaliin.

Lehkosuo oli tyytyväinen joukkueen esitykseen kovaäänisen ruotsalaisyleisön edessä:

- IFK Göteborg oli selkeästi kovempi joukkue kuin edellisellä kierroksella vastassa ollut Beroe ja me pystyimme nostamaan vastaavasti tasoa vielä kovemmaksi. Pelasimme hyvin kollektiivisesti ja jokainen pelaaja omalla pelipaikallaan oli omalla tasollaan. Kiitettävä suoritus meiltä.

- Päästäksemme jatkoon meidän pitää pelata vielä paremmin kuin Ruotsissa. Siihen me pystymme ja haluamme tehdä sen kotiyleisön edessä Töölössä.

Toinen osaottelu pelataan Töölön Sonera Stadiumilla torstaina 4.8 kello 19.00. Osta liput tästä »

IFK Göteborg - HJK Helsinki 1-2 (0-0)

Maalit: Salomonsson 73' - Atom 47', Morelos 75'

 


Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».