mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

#findfocus #ZNE #adidassuomi #adidas
otteluennakko
11.09.2016

HJK - FC Lahti 12.9.

Enää neljä kotipeliä Veikkausliigassa. Maanantaina Töölöön saapuu FC Lahti.

HJK:lla on takanaan perjantailta hyvä voitto, kun PS Kemi kaatui vieraissa 2-0. Kun samaan aikaan IFK Mariehamn hävisi Kuopiossa, on Klubi sarjajohdossa neljän pisteen karkumatkalla, tosin ottelun saarelaisia enemmän pelanneena.

Jokaikisellä matsilla on nyt merkitystä mestaruuskamppailussa. Kotiotteluita on jäljellä enää neljä, joista ensimmäinen aina tunteita herättävää FC Lahtea vastaan. Myös lahtelaisilla on kotivoitto taskussaan perjantailta PK-35:n kustannuksella.

HJK:n ja lahtelaisten kamppailut nostavat pulssia niin katsomossa kuin kentällä. Toukokuussa HJK kävi voittamassa Lahdessa 2-1, mutta elokuussa Töölössä päästiin niukin naukin tasapeliin, kun vaihdosta kentälle tullut Mikael Forssell teki kavennusmaalin varttia ennen pelin loppua ja Morelos teki tasoituksen juuri ennen loppuvihellystä lisäajan kuudennella minuutilla.

Klubipuolustusta on ollut vaikea murtaa viimeisissä pelissä ja myös maalivahti Dähne on ollut hyvässä vireessä, siitä kertoo neljä nollapeliä peräkkäin. Myös hyökkäyspeli on kulkenut. Morelos on tehnyt kahdessa pelissä kolme maalia, ja Klubi-paitaan palannut Akseli Pelvas antoi heti ensimmäisessä pelissään maalisyötön ja näytöt vaarallisuudestaan.

Mika Lehkosuo uskoo joukkueeseensa maanantaina kotiyleisön edessä.

- Pelimme on ollut viime aikoina tasapainoista ja tehokasta, mutta parantamisen varaa toki aina löytyy. Kotiotteluun olemme valmistautuneet huolella ja huomioineet Lahden hyökkäysmallit ja muutokset pelijärjestelmässä. Lahden matala blokkipuolustus pitää pystyä murtamaan ja kenttätasapainosta on huolehdittava meidän hyökkäysvaiheessa. Joukkueemme haluaa näyttää parastaan kotiyleisön edessä.

Sairastuvaltakin kuuluu positiivisia uutisia loppukautta ajatellen. Vincent Onovo ja Taye Taiwo ovat palanneet joukkueharjoituksiin ja heidät nähtäneen peleissä lähiaikoina.

Liput edullisesti ennakkoon tästä »

ISTV näyttää ottelun suorana: iltasanomat.fi/extra

 

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».