Mestarit 5G Areenalla

Kaikki HJK:n naisten ja miesten Suomen mestarit on kutsuttu kunniavieraiksi lauantain HJK-Inter -peliin. Kutsu on lähtenyt laajalle joukolle, sillä naisilla mestaruuksia on koossa 22 ja miehillä 27.

HJK:lla on 110 vuoden varrelta ennätyksellinen määrä Suomen mestareita niin miehissä kuin naisissa, puhumattakaan junioreista. Miesten joukkueen ensimmäinen Suomen mestaruus tuli jo ennen Suomen itsenäistymistä, vuonna 1911. Kahdeksan mestaruutta on tullut 2000-luvulta. Naisten ensimmäinen mestaruus on heti naisten jalkapallon alkuajoilta 1971 ja sen jälkeen mestaruuksia on tullut tiheään tahtiin. Viimeisin Suomen mestaruus on kuitenkin niinkin kaukaa kuin vuodelta 2005.

Miesten entisistä mestarijoukkueista paikalle ovat tulossa muun muassa maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva, pelimies Atik Ismail ja iso vaalee Jallu Rantanen. Työesteen takia paikalle eivät pääse valmentajat Antti Muurinen, Sixten Boström ja Keke Armstrong. Poissa joukosta ovat työesteen takia myös Teemu Pukki ja Joel Pohjanpalo. Aki Riihilahti, Ville Wallen, Markku Peltoniemi, Mika Lehkosuo ja Shefki Kuqi puolestaan osallistuvat tapahtumaan työtehtävissä.

Seuran 110-vuotisjuhlan kunniaksi kaikki HJK:n miesten tai naisten edustusjoukkueissa SM-kultaa voittaneet pelaajat ovat tervetulleita kutsuvieraaksi HJK-Inter -otteluun lauantaina 29.4. Kokoontuminen kello 15.00 Pohjoispäädyn lipunmyynnin edessä. Mestareille on varattu oma vip-tila, otteluliput ja puoliajalla otetaan ryhmäkuva.
Kutsu on lähtenyt kaikille elossaoleville mestareille, joiden osoitteet ovat seuran tiedossa. Jos tiedät mestarin, joka ei ole kutsua saanut, pyydämme ilmoittautumaan mukaan ja ottamaan yhteyttä [email protected]

Miesten joukkueen Suomen mestaruudet:

1911, 1912, 1917, 1918, 1919, 1923, 1925, 1936, 1938, 1964,
1973, 1978, 1981, 1985, 1987, 1988, 1990, 1992, 1997, 2002,
2003, 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014

Naisten joukkueen Suomen mestaruudet:

1971, 1972, 1973, 1974, 1975, 1979, 1980, 1981, 1984, 1986,
1987, 1988, 1991, 1992, 1995, 1996, 1997, 1998, 1999, 2000,
2001, 2005

Veikkausliiga
HJK – FC Inter kello 16.00
Telia 5G Areena, Urheilukatu 5, 00250 Helsinki

Naisten liiga
HJK – ONS kello 12.30
Telia 5G Areena, Urheilukatu 5, 00250 Helsinki