Klubin toimisto esittäytyy

Jotta jalkapalloa voi pelata menestyksekkäästi, pitää seuran toimia silloinkin, kun otteluvalot ovat sammuneet. Päivittäin ympäri vuoden jalkapalloseuran taustalla tehdään monenlaisia töitä seuran, stadionin, otteluiden, kumppaneiden ja joukkueen asioiden hoitamiseksi. Tässä esitellään toimiston joukkue ja toimihenkilöiden vastuualueet, niin tiedät keneen ottaa yhteyttä ja tai miltä näyttää ääni, jonka olet puhelimessa tavannut.

Ylärivi vasemmalta:

Aki Riihilahti – toimitusjohtaja. Pitkä ammattilaisura ja vielä pidempi Klubiura, eli saa kysyä ja syyttää mistä vaan. Kahden pienen lapsen isä venyy niin yritystapahtumiin puhumaan ja pilkkuja vetämään kuin lobbaamaan pienten maiden etua eurooppalaisten huippuseurojen joukkoon ECA:n kokouksiin. Vastaa koko toiminnan organisoinnista ja taloudesta. Joskus myös puheistaan.

Ville Wallén – maalivahtivalmentaja. Klubi-legenda, jolla on vyöllään seitsemän Suomen mestaruutta HJK:n maalilta. Kouluttautunut UEFA.n korkeimmalla maalivahtivalmentajan tutkinnolla. Hoitaa myös paljon joukkueen taustatyötä ja paperiasioita, kuten ulkomaan matkat ja pelaajarekisteröinnit.

Markku Peltoniemi – joukkueenjohtaja. Koko Suomen tuntema Peltsi. Klubilainen vuodesta 1960 ja still going strong. Kaikki käy, kaikille aikaa. Erikoisosaamista taikatemput ja bingo.

Keskirivi vasemmalta:

Antti-Jussi Väinölä – ottelutapahtuma- ja olosuhdepäällikkö. AJ vastaa ottelutapahtumissa alakerran komentoketjusta armeijauran tuomalla kokemuksella. HJK:n hallinnoimat kentät ja halli ovat myös hänen vastuualuettaan. Henkilöstön hr -tukihenkilö, työsuojeluvaltuutettu ja elinvoimaisen huomenen toivottaja.

Jupe Väre – mediatuottaja, markkinointiviestintä. HJK TV, nettisivut, applikaatio ja ottelutapahtuman sähköinen koreografia kulkee tämän miehen kautta. Koodaa, kuvaa, kehittää, kiroilee.

Kim Lappalainen – stadion- ja kiinteistöpäällikkö. Kim on yhteyshenkilö kaikissa stadionin tapahtumissa, niin yritystapahtumissa kuin otteluissakin. Vuokralaiset, palveluntarjoajat ja koko kiinteistö ovat Kimin valtakuntaa. Maalivahtitaustaustaan huolimatta kaikin puolin kunnon ihminen.

Petri Reunala – myyntijohtaja, kumppanuudet. Myynnin ammattilainen, joka antaa asiakkaittensa puolesta vaikka paitansa. Tosin lasku seuraa perässä. Aitiot, VIP-palvelut, laitamainokset, ota yhteys Peteen ja homma on hallussa alusta loppuun. Toimii matseissa VIP-isäntänä ja vapaa-ajalla Klubissa pelaavien poikiensa huoltajana.

Kari Haapiainen – varatoimitusjohtaja, kumppanuudet. Pitkän linjan klubilainen, jonka motto on laskutus ja perintä. Mikkelin mies haluaa tehdä kauppaa, aina ja ikuisesti. Vastaa seuran myynnistä ja ottelutapahtumista. Olisiko Suomen vahvin kokemus kansainvälisten otteluiden järjestämisestä?

Joonas Hesso – talouspäällikkö. Joonaksella on paljon kavereita, sillä hänen kauttaan kulkevat sekä palkat että kulut. Hymystä huolimatta talouskuri on kova ja päivämäärät tehty noudatettaviksi, samoin UEFA raportointi. Miinuksena huono musiikkimaku.

Alarivi vasemmalta:

Sari Mikkonen-Mannila – markkinointijohtaja, mediasuhteet ja viestintä. Kampanjat, sisällöt ja ristiin markkinointi kumppanien kanssa kuuluvat toimenkuvaan. Hoitaa mediasuhteita, pelaajahaastatteluita, on fanien yhteyshenkilö ja vahtii silmä kovana graafisten ohjeitten noudattamista. Tottelee lempinimeä Brändipoliisi.

Hanne Vilpponen – hyvinvointipäällikkö. Hanne vastaa stadionin yritys- ja liikuntapalveluista, eli kuntotesteistä liikuntapäiviin Hanne energisoi ihmisiä. Tärkeä rooli myös joukkueen testiasioissa. Saanut pelaajat taipumaan joogaan.

Sirene Sarlin – seurasihteeri, lipunmyynti. Fanikaupan hoitaminen ja lipunmyynnin sujuminen ovat Sirenen vastuulla, kaikki palaute on tervetullutta. Soita, meilaa tai tule käymään, Sirenen hymy ei hyydy. Ehdottomasti toimiston paras futaaja.

 

HJK:n toimisto on suljettu helatorstaina 25.5. ja perjantaina 26.5.2017. Toimisto on jälleen auki maantantaina 29.5.2017.