Muurinen harmitteli Lahden salama-alkua
- 01.02.2009 -

HJK:n päävalmentajan mukaan kolme ottelua kolmessa päivässä oli liian rankka tahti ja väsymys oli vienyt terävimmän puhdin joukkueesta.
- Peli sai ehkä liian kovan ratkaisun hati alkuun meidän näkökulmasta. Dawda ja Westö joutuivat jäämään viime sekunneilla pois kokoonpanosta ja kärkeen piti laittaa koko viikonlopun sairastellut Pelvas. Siihen kun lisätään Lahden hirmuinen alku, johtomaali ensimmäisellä minuutilla, Jukka Sauson loukkaantuminen, Kansikkaan ulosajo ja Lahden rangaistupotku, niin voisi sanoa, että ottelu sai ratkaisun jo heti alkuun, Antti Muurinen sanoo.
Muurisen mukaan perjantaina ja lauantaina peli kulki hyvin, mutta kova ottelutahti näkyi sunnuntaina pahasti.
- Kyllä huomasi, että meidän kundeilla jalat painoivat aika paljon. Ei ollut ihan samanlaista meininkiä kuin kahtena edellisenä päivänä. Lahden hurja alku ja meidän epäonni ratkaisivat peli jo alkuunsa. Koko viikonloppuun pitää kuitenkin olla tyytyväinen. Pelasimme kaksi hyvää ottelua, mutta kolmanteen ei vain enää puhti riittänyt, Muurinen harmittelee.












