HJK aloittaa Liigacup-urakkansa torstaina
Virallinen kilpailukausi pääsee käyntiin torstaina, kun HJK kohtaa Liigacupin avausottelussaan Talin hallissa RoPS:n kello 17.00 alkaen. Liigacup pelataan tänä vuonna kolmen joukkueen lohkoissa, joista puolivälieriin jatkavat kaksinkertaisen sarjan päätteeksi kaksi parasta. Klubin kanssa samassa lohkossa pelaa RoPS:n lisäksi paikallisvastustaja FC Honka, jonka HJK kohtaa ensi keskiviikkona vieraskentällä. Kauden aloitus innostaa ainakin maalitykki Mikael Forssellia.
– Tosi hyvältä tuntuu. Meillä oli yksi harjoituspeli FC Jurmalaa vastaan, se meni meiltä tosi hyvin. RoPS on tietenkin astetta kovempi vastustaja ja tiedetään että pelistä tulee vaikeampi, mutta kiva päästä taas aloittamaan pelit, totesi Forssell taas yhden harjoitussession päätteeksi.
RoPS:sta HJK:lla on viime kaudelta sekä hyviä että huonoja muistoja. Matkallaan kohti Suomen Cupin voittoa rovaniemeläiset tiputtivat Klubin kirvelevästi ulos turnauksesta huhtikuussa 1-0 -voitolla. Heinäkuunkaan vierailu pohjoiseen ei osoittautunut helpoksi, vaan RoPS nipisti 0-0 -tasapelin tiukan kamppailun jälkeen. Toisaalta lokakuun keskinäisessä ottelussa HJK varmisti mestaruuden Sonera Stadiumilla kotiyleisönsä edessä jyräämällä RoPS:n 3-0. Mielenkiintoa ei puutu torstainkaan kamppailusta, kun joukkueet pääsevät pitkän harjoittelun päätteeksi kokeilemaan kuntoaan kentällä.
– Henkilökohtaisesti tuntuu, että olen tosi hyvässä kunnossa. Koko pre-season on vähän tälläistä hienosäätöä, välillä tuntuu ettei kroppa liiku mihinkään ja sitten yhtäkkiä taas paremmalta. Ehtii tulla sellaista ylä- ja alamäkeä. Mutta olen ihan varma, että tänä vuonna olemme herkemmässä kunnossa kun kausi alkaa verrattuna viime vuoteen, kertoi Forssell.
HJK pääsee lähtemään otteluun erittäin vahvalla miehistöllä. Maajoukkuemiehet palasivat Omanin reissultaan yhtenä kappaleena ja ovat alustavasti kaikki päävalmentaja Sixten Boströmin käytettävissä torstaina. Emerik Grönroos kärsi alkuvuodesta kolhun, joka todennäköisesti pitää hänet ulkona Liigacupin avauksesta. Lisäksi maajoukkuereissulta pois jääneen Veli Lammen pelaaminen varmistuu vasta torstaina ennen ottelua.
HJK – RoPS torstaina 30.1. kello 17.00 alkaen Talin hallissa. Liput ovelta käteisellä 10 euroa, kauden 2014 kausikorttilaisille 5 euroa. Lasten, opiskelijoiden ja eläkeläisten liput 5 euroa. Talissa myynnissä torstaina myös fanituotteita! Tule ajoissa varmistamaan paikkasi!