Seuraavaksi Lahti!

Hiihtostadionin kohtaamiset ovat viime vuosina olleet tiukkoja vääntöjä. HJK on valmistautunut koko viikon Pallokentän nurmella. 

FC Lahti–HJK 
La 3.8. klo 19:00 
Veikkausliiga – Lahden stadion

Kahden voitokkaan kotipelin myötätuuleen päässyt Klubi matkaa seuraavaksi Lahteen. Hiihtostadionilla odottaa sarjajumbo FC Lahti, ja aina rakkaiden vihollisten kohtaamisen on sallittu tänä vuonna alkavaksi mainioon aikaan, kesäisenä lauantai-iltana klo 19. 

Helsingistä matkaakin matsiin komeat neljä bussillista vieraskannattajia ja epäilemättä melkoinen joukko omatoimimatkaajia. Vieraskannattajien liput täältä

Lahden ja HJK:n viime vuosien kohtaamiset mäkimontussa ovat olleet tasaisia. Viime kesänä Bojan Radulovicin kaksi maalia käänsivät pelin 2–1-vierasvoitoksi, 2022 pisteet jaettiin 1–1 (Anthony Olusanya) ja myös 2021 irtosi maalin voitto (David Browne). 

Töölössä joukkueet kohtasivat tänä vuonna jo kauden toisella kierroksella huhtikuussa. Topi Keskinen (2), Lucas Lingman ja Hassane Bandé viimeistelivät tylyt 4–0-numerot.

Lahti oli ennen viime viikonloppua tehnyt sarjassa vähiten maaleja, alle yhden per ottelu. Joukkue kohensi keskiarvoa kerralla, kun hämmentävä tykitys SJK:n vieraana päättyi numeroihin 5–5. Matsissa kahdesti osui joukkueen paras maalintekijä, argentiinalainen Michael Lopez, joka on tehnyt viisi ja syöttänyt kaksi liigamaalia. Lopez on siten ollut mukana yli kolmanneksessa kaikista joukkueen maaleista. 

17 ottelustaan Lahti on hävinnyt 9 – ainoan voittonsa se otti kotikentällä IFK Mariehamnin kustannuksella 12. toukokuuta. 

Klubi puolestaan on ollut kotimaan kentillä kelpo vireessä: Kesä-heinäkuun seitsemästä liigapelistään HJK voitti kuusi. Ja on ollut syytäkin voittaa, niin tiukka mutta leveä on sarjataulukon kärki edelleen. 

Joukkueen loukkaantumistilanteessa ei ole muutoksia, joten kilpailu paikoista kokoonpanoon on edelleen erinomaisen kova. Koko treeniviikko on vedetty Pallokentän nurmella, joten ”aito nurmi pääsi yllättämään” ei lauantaina kelpaa tekosyyksi. 

Tosin mäkihyppääjiä Bolliksen nurkissa ei ole näkynyt – toivottavasti Lahdessa siis leiskautellaan taas!