Turhauttava ilta Boltilla – ”Ei hyväksyttävä lopputulos”
HJK pelasi jo kolmannen tasapelin putkeen.
HJK vs EIF 0–0
Yleisömäärä: 5012
Kesäinen sää helli Boltin lauantaisessa alkuillassa 5-tuhatpäistä kotiyleisöä. Hyvä tunnelma ei kuitenkaan siivittänyt kotijoukkuetta toivottuun lopputulokseen.
– Ensimmäisellä puoliajalla oli riittävästi paikkoja tehdä maali. Jos jostain niistä paikoista olisi maali tehty, olisi toinen puoliaika näyttänyt aika erilaiselta. Ikävä kyllä ei saatu maalia aikaiseksi, ja sitten se (maalinteko) kävi jatkuvasti vaikeammaksi. Vastustaja puolusti tiiviisti, ja tietysti olen pettynyt peliesitykseen sekä lopputulokseen, summasi Ossi Virta ottelun jälkeen.
Odotetusti EIF jätti pallonhallinnan suosiolla HJK:lle heti ottelun alusta asti ja puolusti matalassa blokissa. Sen avaaminen tuotti hankaluuksia läpi ottelun. Pelin tempo tippui ajoittain matalaksi Klubin etsiessä tilaa tammisaarelaisten puolustuksesta.
Jo aiemmin kaudella hyvin toisensa löytäneet Luke Plange ja Hassane Bandé loivat muutaman laatupaikan ensimmäisellä jaksolla, joista vapauttava avausmaali oli lähellä syntyä. Viimeistelyissä ei kuitenkaan onnistuttu. Jakson, ja kenties koko ottelun, paras maalipaikka avautui Anthony Olusanyalle. Tämän puskun eteen venyi kuitenkin EIF-vahti Ramilson Almeida.
Ensimmäistä kertaa HJK-maalilla Veikkausliigassa pelanneen Elmo Henrikssonin ei tarvinnut venyä ensimmäisellä jaksolla torjuntatöihin. EIF-laituri Simon Lindholm oli tosin lähellä viedä vieraat johtoon jakson lopussa, mutta takatolpalle vapaaksi unohtuneen pelimiehen pusku suuntautui Klubin onneksi ohi maalin.
Toinen jakso jatkui jopa selkeämmin Klubin pallonhallinnalla, mutta maali jäi puuttumaan. 58. minuutilla Lucas Lingman vapautti Bandén puolittaiseen läpiajoon, mutta erikoisten pomppujen sekä tyhjänkin maalin jälkeen pallo löytyi Almeidan käsistä. Paine pysyi koko toisen jakson vieraiden päädyssä, ja keskityksiä ladeltiin vieraiden boksiin. Useampaan otteeseen pallo jäi vaarallisesti pomppimaan EIF-maalin edustalle, mutta vieraiden puolustus hoiti tilanteet kunnialla.
Kapteeni Joona Toivio oli ottelun jälkeen Ruudun haastattelussa pettynyt lopputulokseen.
– Ei tämä ole tietenkään tarpeeksi hyvä meille, eikä hyväksyttävä tulos. Kyllä meidän pitää kotikentällä aina voittaa, ja fanit olivat ihan syystäkin vihaisia.
Yhteensä Klubi laukoi EIF-maalia kohti yhdeksän kertaa, ja pallonhallintakin oli mielin määrin HJK:lla. Tilastot eivät kuitenkaan tyydytä, jos palloa ei maaliin asti saada. Vieraat loivat muutaman vastahyökkäyksen toisella jaksolla, mutta nämä Henriksson selvitti varmuudella.
– Ei saatu palloa millään maaliin. Kyllähän se pallo siellä boksissa oli vaikka kuinka monta kertaa, mutta ei saatu sisään tänään. Meidän pitää olla paljon aggressiivisempia boksissa ja haluta tehdä se maali. Myös vaarallisia maalipaikkoja pitäisi luoda ja hyödyntää paremmalla prosentilla, kommentoi Toivio.
Ossi Virta kävi Klubipäädyssä pahoittelemassa kehnoa tulosta. #HJK #Veikkausliiga pic.twitter.com/GNcacnV1HG
— HJK Helsinki (@hjkhelsinki) May 4, 2024
Kurssia lähdetään kääntämään viikon päästä lauantaina 11.5. FC Interin vieraana. Seuraava kotiottelu pelataan tällä hetkellä 22 tappiottoman ottelun putkessa olevaa Vaasan Palloseuraa vastaan perjantaina 17.5. klo 18.00. Liput otteluun tästä.
HJK:n kokoonpano: Elmo Henriksson – Noah Pallas (63′ Kevin Kouassivi-Benissan), Diogo Tomas, Joona Toivio, Brooklyn Lyons-Foster (73′ Carlos Moros) – Hans Sarpei (63′ Georgios Kanellopoulos), Lucas Lingman – Topi Keskinen, Anthony Olusanya, Hassane Bandé (73′ David Ezeh) – Luke Plange