Antti Nevalainen Klubin kuukauden vapaaehtoinen
HJK arvostaa kenttätasolla toimivia vapaaehtoistyöntekijöitään, ja haluaa kiittää heitä panoksestaan seuran hyväksi palkitsemalla kuukauden vapaaehtoisen. Helmikuun vapaaehtoinen palkitaan HJK:n kumppanin Scandicin lahjakortilla!
Helmikuun vapaaehtoiseksi on valittu Antti Nevalainen. Voimassa olevien suositusten mukaisesti palkitseminen tapahtui etäyhteyksien avulla.
Antti toimii HJK City T11 -joukkueen joukkueenjohtajana. Klubilainen Antista tuli nelisen vuotta sitten oman tyttären aloitettua Klubin joukkueessa. Matkalle on joukkueenjohtajan roolin lisäksi mahtunut rutkasti muitakin tehtäviä.
Yli 40 pelaajan joukkuetta luotsaavan Antin ryhmässä yhteistyö niin toimihenkilöiden kuin valmentajien ja pelaajienkin kesken luistaa. Joukkueenjohtajaa kuvaillaan mm. näin:
”Valmentaja saa keskittyä valmentamiseen ja kaikki muut asiat hoituvat taustalla. Antti on aina iloinen ja hänen kanssaan on helppo toimia. Täydellinen jojo.”
Antti kokee tehtävän suolaksi juuri joukkueessa vallitsevan yhteishengen.
– Itselläni on joukkueurheilusta lämpimiä muistoja ja on hienoa seurata samaa myös oman lapsen lähellä. Meidän joukkueessamme on niin mahtava joukkuehenki ja klubilainen asenne, että uskon sekä pelaajien että aikuistenkin saavan tästä porukasta elinikäisiä ystäviä, Antti tuumaa ja jatkaa:
– Olen kiitollinen tästä huomionosoituksesta, mutta tämä kunnia kuuluu ehdottomasti koko meidän toimihenkilötiimille ja yhteisöllemme!
Kiitos Antti arvokkaasta työstäsi Klubin eteen!
Voit ehdottaa seuraavaa Klubin kuukauden vapaaehtoista tästä.