B-nuorten SM-sarjat käynnistyvät

Pitkän odotuksen jälkeen B-nuorten SM-sarjat ovat valmiina alkamaan.

HJK BSM

Klubin poikien BSM-joukkue pääsee tositoimiin jo tulevana sunnuntaina, jolloin se matkaa Ouluun Herculeksen vieraaksi. TBSM-sarja puolestaan käynnistyy Klubin osalta 12.6.2021.

Viikonloppuna kauden aloittavan BSM-joukkueen pelitön talvi on ollut pitkä. Kilpailutauko on kuitenkin käytetty hyväksi ja joukkue on kehittynyt myös aiemmin pienemmälle huomiolle jääneillä osa-alueilla.

– Kun ei ollut leirejä, reissuja, pelejä tai edes pukukoppeja, jouduimme keksimään kokonaan uusia tapoja pitää yllä ryhmädynamiikkaa. Moni näistä kantaa myös sarjakaudelle, esimerkiksi itse tekemämme taulu, josta saamme kääntää joukkuekuvamme palasen jokaisen voitetun matsin jälkeen, joukkueen päävalmentaja Jarkko Jokiranta taustoittaa ja jatkaa:

– Perinteisten harjoitusten lisäksi olemme keskittyneet myös henkisen puolen tekijöihin ja ravinnon merkitykseen. Myös kilpailunhalu on säilynyt korkealla eikä joukkueen ja seuran sisäisistä harjoituksista ja matseista ole tunnetta puuttunut, vaikka homma olisi voinut helposti lässähtää. Valmennuksesta ja pelaajistamme saa olla tässä suhteessa ylpeä.

Kaudella 2020 HJK:n BSM-joukkue sijoittui neljänneksi tämän vuoden tapaan yksinkertaisena pelatussa SM-sarjassa. Tavoite sarjaan lähdettäessä on selvä, vaikkakin tie perille onkin pitkä.

– Haluamme voittaa sarjan. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että vaikka meillä on omasta mielestäni sarjan parhaat pelaajat, tuloksia saadaan vaan, jos teemme tärkeimmät asiamme hyvin jokaisessa pelissä. Pelin ytimen on pysyttävä keskeisenä asiana myös valmennuksessa, Jokiranta painottaa.

Joukkueen terveystilanne sarjan alkaessa on erittäin hyvä. Pelaajat eivät ole vain terveenä vaan myös mitatusti todella hyvässä fyysisessä kunnossa.

– Vertasimme joukkueemme testituloksia Valioliigan U18-joukkueiden keskiarvoon ja ylitimme sen kirkkaasti. Se kertoo paljon Klubin Petteri Jaatisen hyvästä duunista, mutta myös pitkäjänteisestä työstä ennen B-ikäluokkaa. Nyt on vielä huolehdittava, että tämä näkyy myös kentällä vauhtina ja jaksamisena, Jokiranta päättää.

HJK:n TBSM-joukkueen tunnelmiin päästään vielä erikseen ennen joukkueen ensimmäistä ottelua.

Klubin seuraavat ottelut

P17 SM: 30.5. klo 12.00 | Hercules YJ – HJK
T18 SM: 12.6. klo 13.00 | ONS – HJK