Klubin B-junioreilla edessä vierasottelut

TBSM on ollut vahvassa iskussa voittaen viimeiset yhdeksän otteluaan maalierolla 32–6. BSM sisuuntui kahdesta perättäisestä tappiosta ja palasi voittokantaan.  

HJK B-Juniorit. Photo: © Mira Lönnqvist

TBSM  

Vahva alku toi HJK:lle voiton TPS/KaaPo YJ:stä.  

– TPS peli oli osoitus koko joukkueen pelaamisesta. Kollektiivinen pelaaminen on kehittynyt koko kauden ajan, ja roolitkin ovat varmasti selkeytyneet pelaajille paremmin ja paremmin, kun ollaan saatu enemmän pelejä yhdessä, kertoo joukkueen päävalmentaja Riku Remes.  

HJK kasvatti voittoputkensa jo yhdeksään otteluun.  

Naisten edustusjoukkueessakin tällä kaudella esiintynyt Ilona Walta aloitti Klubin maalinteon tasoittaen ottelun FC Kuusysiä vastaan 79 minuutilla. HJK osoitti vahvuutensa viimeistelemällä ottelun lopussa vielä kaksi maalia.  

Seuraavana vuorossa on vieraspeli Kuopioon.  

– Valmistautuminen sujuu aika samalla kaavalla kuin viimeinen kuukausi, kun on pelattu koko ajan parin pelin viikkotahdilla, Remes avaa.  

– Luottavaisena lähdetään Kuopioon jatkamaan oman tekemisen kehittämistä. KuPS on pelannut viime pelit hyvin, mistä osoituksena on muun muassa voitto Hongasta. Meidän pitää olla valmiita alusta asti tekemään nöyrästi töitä joukkueena, jotta voimme taistella pisteistä, Remes summaa.  

BSM  

Joukkue palasi kahden tappiollisen ottelun jälkeen voittokantaan ottelussa JIPPO:a vastaan, ottaen vakuuttavan 4–1 voiton sarjan keskikastiin kuuluvasta joukkueesta. Joukkueen päävalmentaja Jarkko Jokiranta kommentoi aiemmin pelatusta PPJ-pelistä puuttunutta terävyyttä seuraavasti:  

– Me vähän löysättiin meidän tekemistä ja käytännössä kyse oli vain siitä, että meidän täytyi juosta enemmän ja kovempaa. Tämä parani jo KuPS-peliin, mutta merkittävä kehitys tapahtui JIPPO-peliin. Tämä (terävyys) on sellainen asia, joka meidän tulee säilyttää myös tulevaisuudessa tekemisessämme.  

– JIPPO:a vastaan joukkueemme pystyi pelaamaan hyvän tasapainoisen pelin, Jokiranta jatkaa.  

Seuraavaksi vastaan asettuu sarjataulukon ylempään keskikastiin kuuluva PKKU.  

– Treeneissä ollaan pystytty jatkamaan samaa, mitä JIPPO-pelissäkin näkyi. On ollut hyvä vauhti ja kova kilpailu pelipaikoista, kun pelaajat haluavat näyttää kuuluvansa avaukseen, Jokiranta avaa valmistautumista.  

– PKKU on joukkue, joka puolustaa tiiviisti ja tekee paljon töitä puolustuksessa. Meidän täytyy pystyä liikuttamaan palloa hyvin ja vauhdikkaasti, mikäli haluamme löytää etuja. Täytyy myös olla kärsivällisiä, Jokiranta kertoo.  

Klubin seuraavat ottelut  

T18 SM: 12.9. klo 17:00 | KuPS – HJK  
P17 SM: 12.9. klo 15:00 | PKKU – HJK