”Yhteisö, jossa ei katoa massoihin” – Santeri Sammalkivi kertoo kokemuksistaan valmentajana HJK:ssa 

Yhteisöllisyys, kannustava ilmapiiri ja pelaajalähtöisyys. Kyseiset teemat korostuvat 19-vuotiaan Santeri Sammalkiven kokemuksissa toimiessaan valmentajana Klubissa.  

Santeri Sammalkivi - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Valmentajan rooli ja sen aloittaminen uudessa ympäristössä voivat olla korkea kynnys monelle. On yleinen oletus siitä, että valmentajan rooliin vaaditaan rutkasti aikaisempaa kokemusta huipputasolla – etenkin silloin, kun kyseessä on maineikas suurseura. HJK City T10:n nykyinen vastuuvalmentaja Santeri Sammalkivi, 19, toteaa omien kokemustensa perusteella, että näin ei kuitenkaan ole.  

– Minut melkeinpä vedettiin sisään Klubin toimintaan. Aloitin valmentamisen lukion aikana lasten futiskouluissa. Minulle laitettiin myöhemmin viestiä, että kiinnostaisiko minua edetä valmentamaan 2010-syntyneiden tyttöjen joukkuetta, Sammalkivi kertoo.  

Sammalkivellä ei ollut ennen tätä koitosta lasten jalkapallokoulujen lisäksi aikaisempaa kokemusta valmentamisesta seuratasolla. Klubin lasten futiskoulut antoivat kuitenkin sopivan pohjan, josta hän sai lähteä kokeilemaan uutta rooliansa apuvalmentajana HJK Cityn T10-joukkueessa.  

– Minulla ei ollut sen suurempia odotuksia ennen tehtävän aloittamista, mutta innostuin toiminnasta heti alkujännityksen jälkeen. Viime kaudella toimiva vastuuvalmentaja motivoi minua kehittymään omassa apuvalmentajan roolissani, Sammalkivi toteaa.  

Santeri Sammalkivi - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Vaikka Sammalkivi kokee itsevarmuutensa kehittyneen kahden viimeisen valmennuskauden aikana, hän kuitenkin muistelee kokemaansa jännitystä ja pelkoa tulevasta roolistaan sekä apu- että vastuuvalmentajana. Nuorella tulokkaalla oli kuitenkin apunaan sekä taitava viime kauden vastuuvalmentaja että myös Klubin luoma yhteisöllisyyden verkosto.  

– Isoimmat haasteet on selvitetty hyvällä tukiverkostolla, jonka Klubi on minulle mahdollistanut. Seura on hienosti osannut tarjota yhteyden valmennuspäällikköön, ja kyseinen mahdollisuus on auttanut myös suurempien vastoinkäymisten läpi, Sammalkivi pohtii.  

Konkreettisen tukiverkoston ja yhteyshenkilöiden lisäksi Sammalkivi mainitsee myös valmentajille tarjotut ilmaiset koulutusmahdollisuudet. Helposti saatavilla olevat resurssit ja mahdollisuudet kehittyä sekä yksilönä että valmentajana ovat hänen mielestään tärkeimpiä asioita, joita seura tarjoaa valmentajilleen.  

– Laadukkaat kouluttajat, koulutuskalenterit ja ilmaiset koulutukset ovat vain osa etuja, joita Klubin valmentajat voivat hyödyntää. Valmentajat voivat myös seurata muiden taitavien valmentajien toimintaa, mikä motivoi paljon, Sammalkivi kertoo.  

Pohtiessaan Klubin tarjoamia mahdollisuuksia valmentajan kehittymiselle – kuten ilmaiset koulutukset ja verkostoitumismahdollisuudet muiden valmentajien kanssa – Sammalkivi mainitsee myös Klubin selkeän ja yhteneväisen valmennuslinjan. Kun tietää mitä seura etsii omien valmentajiensa toiminnasta, on tavoitteita lopulta myös helpompi toteuttaa.  

Santeri Sammalkivi - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Sammalkiven mainitsemassa Klubin valmennuslinjassa korostuu erityisesti pelaajalähtöisyys. Kyseinen teema ohjaa myös valmentajien toimintaa, sillä pelaajille annetaan mahdollisuus haastaa itsensä sopivalla tavalla. Laadukas valmennus sekä vahva tukiverkosto pohjustavat pelaajien kehitystä.  

– Pelaajille annetaan työkalut, ja he päättävät, mitä niillä tehdään. Klubissa tuetaan pelaajien ongelmanratkaisukykyä, ja vältetään vain yhtä oikeaa tapaa toimia. Valmentaminen tapahtuu siis pelaajien kautta, Sammalkivi kommentoi.  

Valmennusuransa kohokohtana Sammalkivi nimeää pelaajien jatkuvan kehityksen sekä oman työpanoksensa näkeminen pelaajien onnistumisissa. Hänen mielestään voittaminen tuo onnistumisen tunteita, mutta pelaajien kunnianhimo ja motivaatio kehittyä rikastuttaa valmentajaa eniten.  

Klubissa omaksutaan Sammalkiven mukaan paljon seuraylpeyttä, ja pelaajat tunnistavat tämän itsekin – heidän toimintansa sekä kentällä että sen ulkopuolella pohjautuu vahvasti kyseiseen ominaisuuteen. Suurseuran kuva ei kuitenkaan saisi olla esteenä sille, etteikö valmentajaksi pärjäisi kokemuksistaan riippumatta. Sammalkivi mainitseekin, että motivaatio ja jatkuva halu oppia ovat seuran ainoita kynnysehtoja valmentajilleen.  

– Klubi on yhteisö, jossa ei katoa massoihin. Kannamme seuraylpeyttä, ja kaikki joukkueet sekä toimihenkilöt tukevat aina toisiaan. Minulla ei ollut mitään aikaisempaa kokemusta, mutta jo kahden kauden jälkeen tunnen olevani klubilainen.  

Kiinnostuitko Klubissa valmentamisesta?

Valmentajahaku futiskaudelle 2023-2024 on avoinna 4.6.2023 saakka.
Lue lisää ja hae valmentajaksi Klubiin!