#25 Vesiaho: Jalkapallon mallioppilas
Kun kysymys kuuluu: maali vai maaginen syöttö?. Valtteri Vesiaho valitsee jälkimmäisen ja vastaus tulee kohteeseen kuin pallo Xavin jalasta. Espanjan ja Barçan keskikentän tähti on tehnyt vaikutuksen Vesiahoon, johon TV-katsojana jäi ensimmäisiä suurempia futismuistijälkiä vuonna 2010. Hänen mielikuvissaan siinä MM-turnauksessa tehtiin paljon hienoja maaleja, ainakin kaukolaukauksilla. Kuitenkin Xavi oli se maailmanmestari, jota Valtsu seurasi eniten – taituri, josta omaan pelityyliin halusi ammentaa eniten vaikutteita.
Nyt Vesiaho on itse noussut siihen tilanteeseen, että voi aidosti haaveilla edustavansa omaa maataan arvokisoissa. Hän uskoo Suomen saavuttavan kisapaikan viimeistään 2024, jolloin aikoo myös itse olla mukana Huuhkajien kokoonpanossa. Mutta mitä näkyy terveellä itseluottamuksella etenevän herran peruutuspeilissä tällä hetkellä?
Vesiaho kasvoi Itä-Helsingin Laajasalossa, jossa kodin läheinen pallokenttä oli luonnollinen kiintopiste. Myös salibandy kuului Valtsun harrastuksiin, mutta sitä ei tullut treenattua niin paljoa kuin futista, joka oli jo silloin selkeä ykkösjuttu. Tuo paikallinen kenttä oli varsinkin kesälomilla kaveriporukan käytössä pitkin päiviä ja viereinen ranta vilvoitti pelaajia aina tarpeen tullen.
Innostus jalkapalloa kohtaan lisääntyi jatkuvasti. Kun yläasteelle siirtyminen lähestyi, Valtsu päätti hakea jalkapalloluokalle. Tavoite täyttyi ja mikä parasta, luokka löytyi läheltä kotia, Herttoniemestä. Sinne pääseminen tuntui kaiken kaikkiaan suurelta mahdollisuudelta, joka oli omiaan tukemaan aktiivista harrastusta oikealla hetkellä.
Kouluaineista historia oli Vesiahon mielestä kiinnostavin yläasteaikana. Myös englannin hän koki jo silloin tärkeäksi oppia. Sen jälkeen Valtsu on päässyt käyttämään kielitaitoaan usein, kun on matkannut moniin maihin seurajoukkueidensa ja eri ikäkausien maajoukkueiden kanssa.
Nykyään futisammattilainen rentoutuu vapaa-ajalla komedialeffojen parissa. Lisäksi komean uran tehnyt Salatut elämät -sarja on ollut jo pitkään arkirutiini, johon valmistautuminen alkaa Vesiahon kotona noin kello 19:07. Kun kesä tulee, uimarannat ja keskustan kahvilat ovat hänelle mieluisimpia paikkoja viettää aikaa. Lukuinnon iskiessä Valtsu uppoutuu yleensä lajitovereidensa omaelämänkertoihin. Tottenham on puolestaan hänen pitkäaikainen suosikkijoukkueensa ulkomailta.
Toistaiseksi viimeisessä HJK-HIFK -ottelussa Valtteri Vesiaho teki derbydebyyttinsä. Se ottelu oli monien mielestä kenttätapahtumiltaan parasta Stadin derbyä, joten vaihdosta tilalle astuvat Honka-matsit saavat suuret pläägät täytettäväkseen. Katsomon osalta Valtsu heittää haasteen kaikille Klubi-henkisille: tulkaa myös toukokuun lopussa paikan päälle tekemään pääkaupunkiseudusta entistä sinivalkoisempi!
Valtteri Vesiaho Helsinki Cupissa 2012
Teksti: Tuomas Ryhänen