#74 Gamal: Operaatio Venäjä 2018

Tulevana kesänä koko jalkapalloileva maailma pysähtyy kuukauden ajaksi seuraamaan kuningaslajin maailmanmestaruuskisoja. Venäjällä pelattavat kisat ovat järjestyksessään jo 21. Suomalaisittain karsinnat sujuivat aika-ajoin mollivoittoisesti Huuhkajien karsiutuessa kisoista. Mutta kisoissa tullaan mahdollisesti näkemään suomalaisväriä – tai tarkemmin ottaen klubiväriä.

Egyptin supertähden Mo Salahin johdattaessa maansa kesän kisoihin päättyi 28-vuoden mittainen odotus paikasta maailmanmestaruuskisoihin. Kaikkien pelaajien haave on jossain vaiheessa uraa pelata jalkapallon suurimalla näyttämöllä, ja tämä asia on toteutumassa HJK:n egyptiläishyökkääjä Amr Gamalin osalta.

Gamal oli mukana kaikissa Egyptin karsintaotteluissa ja on yksi kandidaateista maansa kisajoukkueeseen. HJK-siirron takana oli yksinkertainen syy: saada peliaikaa, jotta paikka Egyptin maajoukkueessa varmistuisi.

Lähtökohdat

Elokuun kolmantena, vuonna 1991, syntynyt Gamal on kotoisin Ginan kuvernoraatissa sijaitsevasta Nag Hammadin kaupungista. Gamal vietti kotikaupungissaan koko lapsuutensa. Vasta 16-vuotiaan hän muutti Kairoon jalkapallon myötä.

– Lapsuuteni oli aika normaali, kävin koulua ja pelasin jalkapalloa. Jalkapallo ei kuitenkaan ollut ensimmäinen toiveammattini. Aivan pienenä halusin poliisiksi, mutta futiksen tullessa kuvioihin se ajatus jäi taka-alalle.

Gamalin perheeseen kuului vanhempien lisäksi viisi lasta, kaksi siskoa ja kolme veljeä. Nykyinen HJK-hyökkääjä kävi läpi lapsuudessaan kovan koulun, sillä hänen isoveljensä harrasti myös jalkapalloa. Lukuisat kerrat nuorta Gamalia vietiin pihapeleissä kuin sitä kuuluisaa kuoriämpäriä. Mutta kuten monesti on todettu, nuoremmasta veljestä, tässä tapauksessa Gamalista, tulee kovempi pelimies.

– Isoveljeni pelasi myös jalkapalloa ja usein rökitti minut. Mutta se oli hyvä asia. Parhaiten kehittyy, kun pelaa itseään vanhempien seurassa. Veljeni kuitenkin lopetti jalkapallon ja keskittyi koulunkäyntiin. Hän opiskelee tällä hetkellä yliopistossa kaupankäyntiä.

Pelit veljen kanssa kehittivät Gamalia. Kymmenen vuotiaana hän aloitti harjoitukset kotikaupunkinsa joukkueessa ja jo 14-vuotiaana hän pelasi useita vuotta vanhempia pelaajia vastaan.

– Noihin aikoihin, kun olin 14-vuotias, aloin pikkuhiljaa tajuamaan, että saatan olla riittävän hyvä ammattilaiseksi. Sain tuolloin myös kutsun alle 15-vuotiaiden maajoukkue toimintaan ja silloin viimeistään tajusin olevani matkalla ammattilaiseksi, mikäli jaksan tehdä töitä entistä kovemmin.

Egyptin ja koko Afrikan mahtiseura Al-Ahli havaitsi Gamalin pelitaidot nuorukaisen ollessa 16-vuotias. Päätöstä ei tarvinnut miettiä kauan, kun Gamal jo pakkasi tavaransa ja muutti Kairoon. Vuonna 2017 Gamal siirtyi puoleksi vuodeksi lainalle Al-Ahlista eteläafrikkalaiseen joukkueeseen nimeltä Bidvest Wits F.C., josta seurasi siirto HJK:hon. Muun osan urastaan Gamal on edustanut Al-Ahlia.

Elämä Helsingissä, elämä jalkapallon ulkopuolella

Syy miksi siirtyä HJK:hon oli selvä. Aiemmassa seurassa peliaika ei ollut riittävää, jotta voisi antaa näyttöjä kesän kisoja varten. Vaikka Gamal tiesi, kuinka suuri muutos elämässä tapahtuu mahdollisen siirron myötä, hän tarttui siihen.

– Tein agenttini kanssa taustatyötä HJK:sta ja totesimme sen pelaavan hyvää jalkapalloa ja olevan Suomen isoin seura. Sää on isoin ero maiden välillä ja olihan se tiedossa, mutta luotin itseeni ja uskoin että pystyn sopeutumaan nopeasti seuraan ja maahan. Ja niin tapahtui.

Ensimmäiset kaksi kuukautta Helsingissä ovat osoittaneet Gamalille, ettei hän ollut väärässä luottaessaan itseensä. Hän kokee alun vaikeuksien jälkeen sopeutuneensa hyvin uuteen maahan ja joukkueeseen.

– Askel askeleelta olen sopeutunut. Pian olen nähnyt kuinka kaikki joukkueet pelaavat ja osaan jalkapallollisesti sopeutumaan vieläkin paremmin. Sopeutumiseni kannalta isoin tekijä on se, että vaimoni ja lapseni ovat saapuneet Suomeen.

Myös jalkapallokulttuurit ovat miehen omien sanojen mukaan hyvin erilaiset.

– Suomessa pelataan todella taktista jalkapalloa. Joka pelaajalla on tiedossa, mitä pitää tehdä ja miten liikkua tietyissä tilanteissa. Egyptissä puolestaan peli perustuu enemmän yksilöihin. Vahvat ja taitavat pelaajat ovat siellä tärkeitä.

Tulevaisuus

Isoveljensä tavoin myös Gamal on aloittanut yliopisto-opinnot. Vieläpä samalla kaupankäynnin alalla kuin veljensä, mutta opinnoissa kuitenkin edetään jalkapallo painoteisesti. Mies tähyääkin jo urheilu-uran jälkeistä aikaa ja suunnittelee perustavansa yrityksen.

– Tällä hetkellä panostan jalkapalloon ja eritoten siihen, että pääsisin Venäjälle kesällä. Pitkällä tähtäimellä tavoitteeni on Euroopassa, vaikka vielä olenkin Al-Ahlin kirjoilla. Uran jälkeinen aika on osittain mysteeri, mutta opintoni yliopistossa tulevat auttamaan.

Gamal haluaisi olla maanmiehensä Salahin kaltainen roolimalli egyptiläisille sekä afrikkalaisille nuorille, jotka haaveilevat ammattilaisuudesta Euroopan kentillä.

– Tämä on ensimmäinen kertani Euroopassa ja minun on oltava ennen kaikkea kärsivällinen. Asiat eivät tapahdu hetkessä. Ja on muistettava, ettei elämä ole aina yhtä juhlaa.

Venäjän maailmanmestaruuskisoihin Gamal nimeää ennakkosuosikeiksi Espanjan ja Saksan pelkästään jo heidän materiaalinsa leveyden vuoksi. Hän kannattaa Argentiinaa, mutta kotimaa on luonnollisesti lähimpänä sydäntä.

– Meidän voitto on se suurin unelma. Unelmat voivat olla epärealistisia, mutta mitä vaan voi tapahtua sillä urheilu ja erityisesti jalkapallo on välillä hullua.

HJK Helsinki - Amr Gamal

HJK 2018: Amr Gamal »

Teksti: Matti Rantala