Aapo Halme pitkällä sopimuksella Klubiin

Halme: ”Tuntui, että tarvitsen tämän stepin tutussa ympäristössä.”

Aapo Halme - HJK Helsinki. Photo: © HJK Media
Tervetuloa takaisin Klubiin, Aapo!

HJK:lle entuudestaan tuttu mies, 24-vuotias keskuspuolustaja Aapo Halme, on allekirjoittanut Klubin kanssa vuoden 2024 loppuun asti ulottuvan sopimuksen.

– Olen kesän mittaan miettinyt, mikä olisi hyvä ratkaisu, seuraava askel. Saimme HJK:n kanssa aikaan hyvän sopimuksen, joka on tarkoituksella pitkä: Tarkoitus on rikkonaisen kauden jälkeen laittaa itseni kuntoon, pelata mahdollisimman paljon ja tietenkin auttaa joukkuetta. 

Viimeiset neljä ja puoli kautta Englannissa pelannut Halme hallitsi Brittein saarilla myös keskikentän pohjapelaajan tontin, mutta sielultaan 196-senttinen Halme on yhä toppari. 

– Englannissa joukkueella oli tarve peluuttaa minua kuutospaikalla, mutta siellä “kutosen” tehtävä oli enimmäkseen puskea palloa mahdollisimman pitkälle, Halme naurahtaa. 

Halme lähti vuonna 2018 HJK:sta maailmalle, ja sama on tarkoitus toistaa tällä vuosikymmenellä. Nytkin kysyntää olisi ollut myös kansainvälisiltä kentiltä. 

– Nyt tuntui, että tarvitsen tämän stepin tutussa ympäristössä, toteaa Halme, joka on jo heinäkuussa ottanut muutaman treenin verran tuntumaa uusvanhaan pukukoppiin ja kotiareenaan.  

– Olemme seurassa todella iloisia, että pääsimme Aapon kanssa sopimukseen, etenkin kun tiedämme, että ottajia olisi ollut muuallakin. Aaposta on meille iso apu jo tälle kaudelle niin Veikkausliigassa kuin europeleissä, ja sopimus tietysti tuo meille jatkuvuutta myös pitkäksi aikaa eteenpäin, iloitsee urheilujohtaja Miika Takkula.

Hongan kasvatti Halme siirtyi HJK:hon 17-vuotiaana vuonna 2015. Hän pelasi tuolloin Klubi 04:ssä Toni Koskelan alaisuudessa ja samasta vuodesta alkaen yhteensä kolme kautta myös HJK:n Veikkausliigajoukkueessa. Mitali kirkastui joka vuosi: 2015 SM-pronssia, 2016 hopeaa ja 2017 kultaa sekä Cup-mestaruus.

HJK-kannattajat muistanevat Halmeen pitkänä, nuorena keskuspuolustajana, jonka vahvuuksia olivat pääpeli, pallovarmuus ja rauhallisuus. Veikkausliigassa 196-senttinen Halme esiintyi yhteensä 30 kertaa ja teki yhden maalin.

Aapo Halme - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola
Akseli Pelvas, Aapo Halme ja Faith Obilor juhlivat maalivahti Markus Uusitalon nollapeliä HJK–JJK-ottelussa kesäkuussa 2017.

Tammikuussa 2018 tuolloin 19-vuotias Halme siirtyi Leeds Unitediin neljäntenä suomalaispelaajana Klubissakin pelanneiden Sebastian Sorsan, Mika Väyrysen ja Mikael Forssellin jälkeen. Nuoren helsinkiläisen aika Pohjois-Englannissa alkoi kurjasti hänen saatuaan hankalan jalkapöydän vamman heti Leedsiin liittymisensä jälkeen. Loppujen lopuksi vamma piti Halmeen sivussa pelikentiltä yhdeksän kuukautta. 

Halmeen palattua kuntoon Leedsin päävalmentaja oli vaihtunut. Uusi käskijä oli arvostettu – ja kulttimaineen saavuttanut – Marcelo Bielsa. Argentiinalaiskäskijä antoi Halmeelle tunnustusta tämän päästyä pelikuntoon, mutta suurimman osan kaudesta suomalaisen rooli oli olla vaihtopelaaja, joka harvemmin pääsi kentälle. 

Halme pelasi puolisentoista kautta kestäneellä Leeds-stintillään neljässä Mestaruussarjan ottelussa sekä yhdessä Englannin Cupin ottelussa. Leeds taisteli Bielsan alaisuudessa noususta Valioliigaan, jonka se saavuttikin kaudella 2019–20 Halmeen jo siirryttyä Barnsleyn riveihin.

Barnsleyssä taistelu noususta vaihtui putoamiskamppailuksi, mutta vastuuta tuli senkin edestä: Suomen U21-maajoukkueen kapteeniksi noussut Halme pelasi 32 Mestaruussarjan ottelussa vuoroin topparina ja vuoroin keskikentän pohjalla tehden komeat neljä maalia. 

Aapo Halme - HJK Helsinki. Photo: © Jussi Eskola
Aapo Halme Suomen U21-maajoukkueen kapteenina Romaniaa vastaan syyskuussa 2020.

Halmeen vastuu pieneni hiljalleen seuraavien kahden kauden aikana. Helsinkiläisen kausi 2021-22 oli vammojen myötä rikkonainen, ja myös Barnsleyn pyristely putoamista vastaan päättyi sen pudottua League Oneen.

HJK saa Halmeesta parasta ikäänsä jalkapalloilijana lähestyvän ja suomalaisittain meritoituneen pelaajan – onhan toukokuussa 24 vuotta täyttäneellä suomalaisella vyöllään tuplasti enemmän otteluita Englannin Mestaruussarjassa kuin kotimaisessa Veikkausliigassa.

Tervetuloa takaisin, Aapo! 

Aapo Halme!