Aki Riihilahti ECA:n varapuheenjohtajaksi
Aki Riihilahti valittiin Euroopan seurajoukkueen hallituksen varapuheenjohtajaksi eilen tiistaina käydyssä vuosikokouksessa Genevessä. Tämä on ensimmäinen kerta 20-vuotiaan ECA:n historiassa, kun skandinaavi tai alhaisen rankingin seurasta valitaan tähän merkittävään tehtävään. Väistyvän puheenjohtajan Karl-Heinz Rummeniggen (Bayern Munchenin toimitusjohtaja) seuraajaksi puheenjohtajana valittiin Andrea Agnelli (Juventuksen omistaja) ja ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Pedro Lopez Jimenez (Real Madridin varapuheenjohtaja).
– Teot ja tulokset viime kaudelta hallituksen jäsenenä puhuivat puolestaan ja sain niin suuren kannatuksen vaaleissa, että tämä huomioitiin varapuheenjohtajan positiolla. Enemmän kuin tittelistä olen todella ylpeä, mitä konkreettisia parannuksia jalkapallolle olen saanut aikaan erityisesti pienten maitten ja itse pelin hyväksi, Riihilahti iloitsee.
Viime ECA:n ja Riihilahden ensimmäisen hallituskauden uudistuksia ovat olleet mm. ensi vuonna voimaan astuvat Mestarien Liigan uudistukset, Mestarien tien lanseeraaminen Eurooppa Liigan puolelle, karsintakierrosten rankingpisteiden ja korvausten tuntuva korotus, arvontojen uudistukset, Europelien kaupalliset oikeudet yhdessä UEFA:n kanssa omistavan yhtiön perustaminen, korvaukset seuroille maajoukkuepelaajien käytöstä ja mittavat hyvään hallintotapaan kohdistuvat uudistukset. Riihilahti on ollut mukana kaikissa näissä päätöksissä.
ECA on Euroopan seurajoukkueiden järjestö, joka käyttää eurooppalaisten seurajoukkueiden ylintä päätösvaltaa suhteessa UEFA:n, FIFA:n, muihin jalkapallotoimijohin ja Euroopan poliittisiin instansseihin. ECA:n sääntöjen mukaan siihen voi kuulua Euroopan 55 UEFA:n alaisen maan Europelien tulosten perusteella parhaiten menestyneet seurat. ECA:ssa on tällä hetkellä 106 ordinary memberiä ja 124 associated memberiä. ECA:n sääntöjen mukaisesti viimeisen viiden vuoden Europelien rankingpisteiden perusteella HJK on Suomen ordinary member, lisäksi associated memberinä ovat Inter Turku ja tiistain vuosikokouksessa uutena hyväksytty SJK.
HJK:n kuten muidenkin suomalaisten europeleihin osallistuvien joukkueiden liikevaihdosta noin 20–30% tulee Europeleistä. Europeleihin osallistumattomienkin suomalaisten Veikkausliigaseurojen liikevaihdosta tai kulujen kattamisesta noin 5% tulee liigoille ja liitoille eri tavoin tuloutettavista solidaarisuusrahoista.
Euroopan seurajoukkueiden hallitus 2017–2019
Andrea Agnelli (Juventus)
Pedro Lopez Jimenez (Real Madrid)
Aki Riihilahti (HJK)
Michael Gerlinger (Bayern Munchen) – uusi jäsen
Ivan Gazidis (Arsenal)
Peter Lawwell (Celtic)
Ed Woodward (Manchester United)
Josep Maria Bartomeu (Barcelona)
Edwin van der Sar (Ajax)
Domingos Oliveira (Benfica) – uusi jäsen
Jean-Michel Aulas (Lyon)
Michael Verschueren (Anderlecht)
Anders Horsholt (FC Copenhagen) – uusi jäsen
Dariusz Mioduski (Legia Warsaw)
Nasser Al-Khelaifi (PSG)