Ärsytetty HJK kohtaa SJK:n
Klubi palaa kotiyleisön eteen lauantaina, kun SJK vierailee Helsingissä.
Kauden alku on ollut HJK:lle haastava. Kotiyleisön eteen asteleekin poikkeuksellisen nälkäinen joukkue: alla on kuusi voitotonta ottelua.
Viimeisimmässä kamppailussaan Klubi jäi Vaasassa tasapeliin lukemin 1-1. Pirteästi esiintyneet sinivalkoiset siirtyivät johtoon toisen puolikkaan alussa, kun Lassi Lappalainen avasi kauden maalitilinsä. Peli päättyi kuitenkin dramaattisesti. Kaan Kairinen sai toisen varoituksen myötä ulosajon kymmenisen minuuttia ennen loppua ja hetkeä myöhemmin oli Eldersonin vuoro katsella punaista korttia. VPS ei onnistunut maalinteossa Eldersonin käsivirheestä seuranneesta pilkusta, mutta tasoitti kuitenkin pelin lisäajan viimeisellä hetkellä. Näin ollen helsinkiläisille oli tuloksena karvas tasapeli.
Vaikka tuloksena oli vain yksi tehty maali, niin HJK:n pelaaminen hyökkäyspäässä oli huomattavasti pirteämpää kuin joissain kauden aiemmissa peleissä. Lisäksi erityisen positiivista oli Lappalaisen kauden avausmaali.
HJK on pelannut nyt kuusi ottelua putkeen ilman voittoa. Näiden saldona on peräti viisi tasapeliä sekä yksi tappio. Yhteensä 11 pistettä oikeuttaa sarjataulukon neljänteen sijaan, mutta esimerkiksi piikkipaikkaa 12 pisteellä miehittävällä Ilveksellä on kaksi ottelua vähemmän pelattuna.
HJK ja SJK kohtasivat jo tällä kaudella vajaa kuukausi sitten. Tuolloin Seinäjoella päädyttiin tasaisen väännön jälkeen maalittomaan pistejakoon.
Seinäjoki on ollut vuosien saatossa suotuisa vastustaja Klubille. Helsinkiläiset ovat hävinneet SJK:lle viimeksi Veikkausliigassa syyskuussa 2015: alla on kymmenen tappiotonta kohtaamista. Historian saatossa keskinäisiä pelejä on ollut 16, joista HJK on voittanut 12 ja kahdesti on päädytty pistejakoon.
Töölössä HJK on ollut poikkeuksellisen tyly isäntä. SJK on vieraillut Helsingissä Veikkausliigan merkeissä kahdeksan kertaa, ja peräti seitsemästi voiton on korjannut kotijoukkue. Kertaalleen pisteet on jaettu tasan. Näiden pelien maaliero on HJK:n hyväksi 19-2.
Pelikiellot tuovat oman mausteensa lauantain kohtaamiseen. Näiden myötä HJK:lta ovat sivussa Faith Obilor, Sebastian Dahlström, Kaan Kairinen sekä Elderson. Loukkaantumisista toipuvien Riku Riskin ja Akseli Pelvaksen kuntoutumiset ovat vielä kesken.
SJK:lla pirteä alkukausi
Varsinkin alkukaudet ovat olleet viime vuosina haastavia Seinäjoella, mutta nyt joukkue on avannut sesongin terävästi. Seitsemän ottelun jälkeen SJK löytyy sarjataulukon toiselta sijalta, kun saldona on kolme voittoa sekä tasapeliä ja vain yksi tappio.
Seinäjokiset voittivat kauden kolme ensimmäistä otteluaan, mutta viimeisestä neljästä pelistään joukkue on napannut vain kertaalleen täydet pisteet. Maalinteko on ollut haastavaa myös Seinäjoella: SJK on tehnyt seitsemässä pelissä vain kuusi maalia. Viimeisessä viidessä pelissä täysosumia on kertynyt kolme ja vain kertaalleen joukkue on tehnyt enemmän kuin yhden maalin ottelussa tällä kaudella.
Puolustus on sen sijaan toiminut erinomaisesti. SJK:n verkkoon on tehty vain neljä maalia, mikä on Veikkausliigan toiseksi pienin lukema. Seinäjokiset ovat nollanneet vastustajan kolmesti eikä mikään joukkue ole onnistunut kahdesti Alexei Eremenkon suojatteja vastaan.
SJK:n sisäisen maalipörssin kärjessä on Denys Oliinyk, joka on viimeistellyt jo kolme osumaa. Ukrainalainen viimeisteli juuri edellisessä ottelussa FC Lahtea vastaan joukkueensa ainoan maalin todella komealla laukauksella.
Oliinyk onkin saanut ansaitusti paljon vastuuta alkukauden aikana: peliaikaa on kertynyt kenttäpelaajista toiseksi eniten. Edellä ovat vain José Nadson sekä kaikissa peleissä joukkueen maalilla esiintynyt Jesse Öst.
SJK:lla on jalkeilla erittäin potentiaalinen nippu, joka on sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Esimerkiksi Serge Atakyi ja Sergei Eremenko ovat koko sarjan mittapuulla poikkeuksellisen mielenkiintoisia pelureita. Sinivalkoisten kannattajille myös Mosan esiintyminen vierasjoukkueen riveissä tuo oman mausteensa otteluun.
HJK vs SJK
La 11.5.2019 klo 15:00
Telia 5G Arena, Helsinki
Liput: HJK.fi/liput
HJK vs SJK Veikkausliigassa:
Voitot: | 12 |
Tasapelit: | 2 |
Tappiot: | 2 |
Yhteensä: | 16 |
HJK:n maalit: | 33 |
Vastustajan maalit: | 10 |
Yhteensä: | 43 |