Christina Forssell on aloittanut HJK Oy:n henkilöstöpäällikkönä

Kymmenkertainen Suomen mestari toimii myös HJK:n Veikkausliigajoukkueen henkisenä valmentajana.

Christina Forssell on aloittanut maaliskuun lopussa HJK Oy:n henkilöstöpäällikkönä. Mittavan pelaajauransa jälkeen Forssell on toiminut parisenkymmentä vuotta yrittäjänä. 

– Olen yrittäjänä keskittynyt monipuolisesti henkiseen ja johdon valmennukseen sekä johtamisen kehittämiseen, Forssell kertoo. 

HJK Hall of Fameen pikkuveljensä Mikael Forssellin tavoin kuuluva Klubi-legenda toimii lisäksi Veikkausliigajoukkueen henkisenä valmentajana. 

– Joukkueen tukeminen tapahtuu yksilötasolla, eli olen aina joukkueen jäsenten käytettävissä, kun he siihen kokevat tarvetta. 

Forssell itse pelasi HJK:ssa 14 kautta ja voitti huimat 10 Suomen mestaruutta sekä seitsemän Suomen Cupia. Naisten Uefa Cupissa HJK selvisi kaudella 2001–2002 peräti välieriin asti. A-maajoukkueessakin hän pelasi kolmella eri vuosikymmenellä yhteensä 70 ottelua.

Klubissa Forssell on ollut aiemmin merkittävissä rooleissa useissa tyttöjen ja naisten toimintaa kehittävissä projekteissa sekä mm. UEFA Cupin ja Mestarien liigan järjestelyissä. 

Tervetuloa, “Lingi”!