Hakanpää: ”Ollut hyvä paluu tuttuihin kuvioihin”

Topparille viime kauden päätteeksi tullut käsivamma on takana päin ja vastuuta vuoden ensimmäisissä otteluissa on tullut rutkasti. Venäjällä CIS Cupissa miehen tilille tulivat ensimmäiset minuutit ja kuluneen viikon tiistaina jo täydet minuutit TPS:aa vastaan Liigacupissa.
– Kaikin puolin olen todella tyytyväinen siihen, miten vuosi on lähtenyt käyntiin. Joukkue on tullut nopeasti tutuksi. Uusien jätkien kanssa on päässyt hyvin juttuun, ja vanhojen pelikavereiden kanssa löytänyt tutut meinigit, Rambo sanoo.
Toppari myöntää, että jo vuoden ensimmäinen kuukausi on pitänyt sisällään mielenkiintoisia tapahtumia, esimerkiksi CIS Cupin Pietarissa. Ottelutapahtumien tiukka aikataulu ei siis ole haitannut, päinvastoin. 
Mutta kokenut pelimies kuitenkin muistuttaa myös perusharjoittelun tärkeydestä.
– Viikot eivät saa muuttua palauttavien ja valmistavien harjoitusten vuorotteluksi. Olemme pyrkineetkin perusharjoittelemaan tarpeeksi ja oikeanlaisessa rytmissä.
Aktiivisessa aikataulussa on Rambon mukaan paljon hyviä puolia. Pelaajat tulevat peleissä tutuiksi, kentällä roolit rakentuvat ja joukkuehenkikin vahvistuu.
– Hyvät tulokset myös nostavat koko joukkueen tunnelmaa.