HJK 3-1 -voittoon – Hieno ilta päättyi Medon jäähyväisiin
Mielenkiintoinen ilta sai arvoisensa päätöksen, kun HJK otti omansa ja eteni 3-1 -voittoon IFK Marienhamnista.
HJK aloitti ottelun pirteästi ja IFK joutui heti puolustuskannalle. Johtomaali syntyi hieman onnekkaasti, mutta vahvan paineen jälkeen. Puolustaja Rafinha pamautti uransa ensimmäisen Veikkausliigamaalin HJK-paidassa kun takana oli vain yhdeksän minuuttia.
Akseli Pelvas jatkoi HJK:n vahvaa starttia laukomalla kaukaa numeroiksi 2-0. IFK-maalivahti Willis Ochieng joutui seuraamaan sivusta kun Pelvaksen kova leijalaukaus suhahti maalin vasempaan nurkkaan ottelun 16. minuutilla.
Sen jälkeen IFK piristyi hieman, ja HJK:n paikat vähenivät. Kotijoukkue kuitenkin käytännössä dominoi kenttätapahtumia läpi ensimmäisen jakson. Illan ottelussa jääyväisensä jättänyt keskikenttä Medo pääsi laukomaan vaarallisesti ennen taukoa.
Toisella jaksolla HJK jatkoi kovaa sykettä. Hienon Sorsa-Rafinha -syöttökuvion jälkeen Dawda Bah oli päästä liukumaan pallon maaliin, mutta Ochieng ehti viime hetkellä väliin.
Mathias Lindström näytti tasonsa pelaamalla pitkän loukkaantumisen jälkeen loisto-ottelun
53. minuutilla HJK-luotsi Antti Muurinen vaihtoi kentältä pirteästi pelanneen Johannes Westön ja tilalle Juho Mäkelän. Kymmenen minuuttia tästä ja IFK kavensi. Sasha Anttilainen sai pallon onnekkaasti vapaapotkun jälkeen ja laukoi kärsällä läheltä kavennusmaalin.
HJK ei kuitenkaan antanut vastustajan päästä lähemmäksi. 66. minuutilla peliin mukaan tullut Erfan Zeneli vapautti Juho Mäkelän läpiajoon 90. minuutilla. Maalitykki ei epäonnistunut vaan laukoi pallon maalin kattoon. HJK sai pelailla ottelun lopun ja pääsi antamaan hyvästinsä keskikenttäpelaaja Medolle heti loppuvihellyksen jälkeen.
Debytantti Teemu Pukki pääsi juhlimaan heti voittoa uudessa joukkueessaan
Myös uusin tulokas Teemu Pukki pääsi peliin mukaan ja otti tuntumaa Veikkausliigaan reilun kymmenen minuutin aikana. Hänestä HJK-fanit kuulevat vielä.
Mutta pimenevä Töölön ilta oli Medon, joka pokkasi palkinnot ja antoi haikeat jäähyväiset katsomossa odottaneille HJK-faneille. Mies johdatti joukkueensa vielä tärkeään voittoon, ja on jo tänä iltana matkamassa yksityiskoneella Belgradiin.
HJK-IFK M:hamn 3-1 (2-0)
9′ Rafinha
16′ Pelvas
62′ Anttilainen
90′ Mäkelä