HJK haastaa Strömsgodsetin tänään – ”Muutoksia saattaa tulla”

HJK kärsi niukan tappion Twentelle maanantaina vasta pilkkukisan jälkeen, sama kävi norjalaisjoukkue Strömsgodsetille, joka hävisi omassa ottelussaan Lausannelle. Lausanne ja Twente pelaavat siis turnauksen finaalissa, HJK ja Strömsgodset pronssiottelussa.
  • Nyt on nähty kaikki turnauksen muut joukkueet. Strömsgodsetin ja Lausannen välisestä ottelusta voi sanoa suoraan, että norjalaiset olivat selkeästi parempia. Heille kävi vain sillä tavalla hassusti, että joukkue vaihtoi kaikki vaihtonsa tauolla, ja kun toisella jaksolla heiltä loukkaantui kaksi pelaajaa, pääsi Lausanne pelaamaan lopun kahden miehen ylivoimalla. Ehkä se vaikutti lopputulokseen, HJK-päävalmentaja Sixten Boström kertoo.
HJK ei maanantain pilkkutappiosta masentunut vaan on harjoitellut aktiivisesti kahdesti päivässä. Mieliala on pysynyt hyvän Twente-ottelun jälkeen korkealla, mutta haasteitakin on illan otteluun.
  • Varmasti suurin haaste on kaivaa se samanlainen vire, joka Twente-ottelussa oli.  Näin tammikuussa toinen kova kansainvälinen peli tulee aika nopeasti edellisen perään.
Boström totesi ennen leiriä, että hän toivoo näkevänsä pelien välillä jonkinlaista kehittymistä, niin että jälkimmäisessä ottelussa pystyttäisiin korjaamaan ensimmäinen virheitä.

Näitä asioita HJK on käynyt läpi treenikentällä ja taktiikkapalavereissa.

  • Palavereissa on käyty läpi videoklippejä ja teoriaa. Treenikentällä olemme tehneet aika paljon harjoitteita, jotka liittyvät hyökkäyksiin lähtöön sekä prässipeliin. Nämä asiat ovat varmasti niitä juttuja, joita painotamme tänään Stömsgodsetia vastaan.
Vastaan on tulossa erinomainen joukkue.
  • He olivat tosiaan parempi joukkue kuin Lausanne. Strömsgodset on hyvin organisoitu ja kurinalainen ryhmä. He pelaavat toki hyvin eri tavalla kuin Twente, mutta on silti laadukas joukkue.
HJK tulee tekemään jonkin verran muutoksia joukkueeseensa. Näillä näkymin testissä oleva maalivahti Jeremy Vuolo tulee pelaamaan koko ottelun. Myös Sebastian Sorsa ja Valtteri Moren tulevat jälleen mukaan kokoonpanoon.
  • Ja on muistettava, että moni pelaaja ei ole vielä täydessä 90-minuutin kunnossa, joten vaihtoja tullaan tekemään pelin aikana.
Positiivista on se, ettei joukkue ole kärsinyt yhtään loukkaantumista leirin aikana.

HJK:n ja Strömsgodsetin peli alkaa Suomen aikaa jälleen 19.00. Lähetys on nähtävissä jälleen VeikkausTV:stä rekisteröityneille asiakkaille, joiden pelitili ei näytä nollaa.