HJK hakee sunnuntaina pisteitä Ahvenanmaalta
HJK on saanut pidettyä hyvän vireensä. Kauden viidestä ottelusta tilillä on neljä perättäistä voittoa, joten joukkue lähtee luottavaisena hakemaan pisteitä Maarianhaminan Wiklöf Holding Arenalta. Sunnuntain ottelu IFK:n ja HJK:n välillä käynnistyy klo 18.30.
Ottelua isännöivä IFK aloitti kautensä väkevästi kahdella vieravoitolla ja yhdellä kotitasapelillä, mutta on sitten hieman hiipunut. Kahdesta edellisestä ottelusta joukkue ei ole onnistunut saamaan pisteitä. Tappiot ovat tulleet TPS:lle kotikentällä ja KuPS:lle Kuopiossa.
Joukkueet ovat kohdanneet tänä vuonna jo kerran Liigacupissa. Helmikuun lopulla pelatussa ottelussa HJK oli selvästi vahvempi 4-0 -numeroin. Viime vuoden kolmessa kohtaamisessa HJK oli myös parempi, joten vaikka ottelu pelataan IFK:n kotiareenalla, voi HJK:ta pitää ottelussa pienenä suosikkina.
HJK saa jalkeille vahvan ryhmän Ahvenanmaalle. Loukkaantuneena on vain toppari Rami Hakanpää, ja myös Jari Litmanen on joukkueen mukana vierasreissulla
HJK-IFK Mariehamn
Su 22.5. klo 18.30
Wiklöf Holding Arena, Maarianhamina